Kymmenen päivää ennen Venäjän hyökkäyssodan alkamista vuonna 2022 Dmitri Suomalainen aloitti työt Espoon...
Venäjän hyökkäys Ukrainaan puhuttaa suomalaisilla työpaikoilla. Kuinka sodan aiheuttamia huolia ja pelkoja kannattaisi...
Jo kolmatta vuotta jatkuva koronapandemia on heittänyt meidät keskelle yhtä historiallista aikakautta ja kulkutautien pitkää...
Maailma on ollut pitkään poikkeuksellisessa tilanteessa. Koronapandemian ennakoimattomuus ja pitkäkestoisuus ovat yllättäneet luultavasti lähes kaikki...
Coronapandemin som redan är inne på sitt tredje år har...
Suomi oli World Happiness Report -kyselyn perusteella jo viidettä kertaa peräkkäin maailman onnellisin maa. Kyselyyn...
Rapsakka pakkasaamu -20 astetta maaliskuun 10. päivänä. Astuin juuri junaan Lappeenrannan rautatieasemalta, määränpäänä Helsinki ja...
Sotaa ja kulkutauteja. Niitä on maailmanhistoriassa riittänyt. Itsensä sitä olisi kuitenkin mielellään sijoittanut historian aikajanalla...
Suomen vanhat ongelmat – ikääntyminen, muita Pohjoismaita pienempi työllisyysaste ja valtion velanoton saaminen...
Miljoonat ukrainalaiset pakenevat Venäjän aloittamaa sotaa.
Evästeiden avulla voimme palvella sinua paremmin. Keräämme tietoa verkkosivuston käytöstä. Voit hallinnoida evästeasetuksiasi alta.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
Käytämme sivustolla Google Analytics -evästeitä, jotta voimme seurata kävijöiden käyttäytymistä ja mitata sivuston suorituskykyä.