Sotaa ja kulkutauteja. Niitä on maailmanhistoriassa riittänyt. Itsensä sitä olisi kuitenkin mielellään sijoittanut historian aikajanalla johonkin vähemmän tapahtumarikkaaseen aikaan.
Jos joku odotti koronan hälvennyttyä iloista 20-lukua, 2022 löi vasten kasvoja. Eikä se koronakaan ole itse asiassa mihinkään vielä hävinnyt. Vuosi 2019 tuntuu nyt jotenkin niin huolettomalta, viattomalta – ja kaukaiselta.
Sodaton ei maailma toki viime vuosinakaan ole ollut. Venäjän hyökkäys Ukrainaan tuli kuitenkin fyysisesti ja henkisesti lähelle suomalaisia, joiden kollektiiviseen muistiin sota on viiltänyt arpensa.
Jos joskus on sitä paljon puhuttua resilienssiä eli kriisinkestävyyttä tarvittu, niin parin viimeisen vuoden aikana. Muutokset, pelot ja ahdistus ovat olleet läsnä monen elämässä aivan eri tavalla kuin ennen.
Mieluummin synkkää selailua kuin synkkää sensuuria.
Ystävien ja perheen kanssa on tullut käytyä keskusteluita, joita ei vielä hetki sitten olisi osannut kuvitella. Missä on lähin väestönsuoja? Eikö sinne todellakaan saa viedä lemmikkejä? Pitäisikö hankkia jonkinlainen kotivara? Voisiko tännekin syttyä sota?
Samaan aikaan on kuitenkin jatkettava myös arkea. Suojelupoliisi kehotti maaliskuisessa twiitissään kansalaisia pitämään riittävästi taukoa ”synkkyysselailusta” (englanniksi ”doomscrolling”) ja tekemään myös sellaisia asioita, jotka tuovat elämään iloa ja jaksamista. Se oli jollain tapaa hyvin lohdullinen twiitti.
Doomscrolling eli ”tuomioselailu” tarkoittaa jatkuvaa huonojen uutisten selailua netistä. Liiallisesta synkkien uutisten lukemisesta onkin varmasti syytä pitää taukoa, jos se auttaa omaan jaksamiseen.
Samaan aikaan on hyvä muistaa, että vapaa tiedonvälitys on demokratian kulmakiviä. Uutiset saattavat ahdistaa, mutta ahdistavampaa olisi, jos uutisia ei saisi vapaasti julkaista tai lukea. Mieluummin synkkää selailua kuin synkkää sensuuria.