Työn menettäminen on kriisitilanne, josta selviäminen on yksilöllistä. Avun hakemista ei tarvitse hävetä.
Noin 100 000 jäsenen työttömyyskassa Aaria aloitti toimintansa vuosi sitten....
Työelämä ja työmarkkinat ovat myllerryksessä. Jyty-lehti kysyi Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtajalta Mika Malirannalta työmarkkinoiden...
Vaikka eläkeputkiratkaisun tavoitteena on täyttää hallituksen työllisyystavoite ja hakea tasapainoa sekä työnantajien että...
Jytyläisille tutun työttömyyskassan JYTK:n taival nykymuodossaan päättyy vuodenvaihteessa. Uutenavuotena aloittaa Aaria-työttömyyskassa, jossa on...
Osa koronan vuoksi lomautetuista on jo päässyt palaamaan työhön, mutta...
Eduskunta on vahvistanut työttömyysturvaan koronaepidemian vuoksi monia väliaikaisia lakimuutoksia, jotka parantavat työttömyysturvan ehtoja...
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vaatii hallitusta tekemään työllisyyden eteen kaiken mahdollisen. Työllisyystoimia pitää...
Työttömyyskassa JYTK antaa ohjeet kokoaikaisesti lomautetuille tai työttömiksi jääville, osa-aikatyöstä lomautetuille ja osa-aikaisesti...
Työttömyyskassa JYTK ohjeistaa, miten tulee toimia lomautetuksi tai työttömäksi jäädessä.
Evästeiden avulla voimme palvella sinua paremmin. Keräämme tietoa verkkosivuston käytöstä. Voit hallinnoida evästeasetuksiasi alta.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
Käytämme sivustolla Google Analytics -evästeitä, jotta voimme seurata kävijöiden käyttäytymistä ja mitata sivuston suorituskykyä.