Työsuhde
17.04.2020

Työttömyyskassan (JYTK) ohjeistus lomautetuille

Työttömyyskassa JYTK ohjeistaa, miten tulee toimia lomautetuksi tai työttömäksi jäädessä.

Lomautetun on itse ilmoittauduttava työnhakijaksi TE-toimistoon

Lomautettujen on jatkossakin ilmoittauduttava TE-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi. Ilmoittautumisen voi tehdä sähköisesti, mutta se on tehtävä itse. Lomautettujen on myös otettava vastaan työnantajan tarjoama työ.

Omavastuuaika

Viiden päivän korvauksetonta omavastuuaikaa ei aseteta henkilöille, joiden omavastuuaika alkaisi 16.3.–6.7.2020 välisellä ajalla. Ansiopäivärahan maksaminen tällä ajalla alkaa ensimmäisestä työttömyyspäivästä ilman omavastuuaikaa.

Ohjeet kokoaikaisesti lomautetuksi tai työttömäksi jäävälle

1. Ilmoittaudu kokoaikatyötä hakevaksi työttömäksi työnhakijaksi työ- ja elinkeinotoimiston verkkopalvelussa viimeistään ensimmäisenä työttömyys- tai lomautuspäivänä (= ensimmäinen palkaton päivä).

2. Hae päivärahaa jälkikäteen ensimmäisestä palkattomasta päivästä alkaen vähintään kahdelta kalenteriviikolta, niin että hakemus päättyy sunnuntaihin. Voit lähettää päivärahahakemuksen aikaisintaan maanantaina JYTK:n sähköisen aAsiointipalvelun kautta.

3. Liitä hakemukseen palkkatodistus vähintään 26 viikolta ennen lomautuksen/ työttömyyden alkamista. Palkkatodistuksessa tulee olla eriteltyinä lomaraha ja -korvaus sekä maininta mahdollisista palkattomista poissaoloista. Mikäli palkkahallinnosta ei ole saatavilla palkkatodistusta, toimita liitteeksi tilinauhat/ palkkalaskelmat lomautusta/ työttömyyttä edeltävältä kuudelta kuukaudelta. Tulorekisterin tiedot eivät ole aina riittävät.

4. Liitä hakemukseen todistus työnteon ja palkanmaksun keskeytyksestä tai lomautusilmoitus tai irtisanomisilmoitus.

5. Hae ensimmäisen hakemuksen jälkeen päivärahaa neljän kalenteriviikon jaksoissa (ma-su).

Ohjeet osa-aikatyöstä lomautetulle

1. Ilmoita lomautuksesta/ palkanmaksunkeskeytyksestä työ- ja elinkeinotoimistoon.

2. Hae päivärahaa kalenterikuukausittain jälkikäteen.

3. Liitä hakemukseen todistus työnteon ja palkanmaksun keskeytyksestä tai lomautus- tai irtisanomisilmoitus sekä palkkalaskelma/tilinauha hakujaksolla maksetusta palkasta.

Ohjeet osa-aikaisesti lomautetulle (lyhyempi työpäivä tai viikko)

1. Ilmoittaudu kokoaikatyötä hakevaksi työttömäksi työnhakijaksi työ- ja elinkeinotoimiston verkkopalvelussa viimeistään ensimmäisenä työttömyys- tai lomautuspäivänä (= ensimmäinen palkaton päivä).

2. Hae päivärahaa jälkikäteen ensimmäisestä palkattomasta päivästä alkaen kalenterikuukausittain, päättyen kuitenkin sunnuntaihin. Hakemukseen voi siis tulla päiviä kahdelta kalenterikuukaudelta. Lomautuksen ajalta hakemus aina KOKO kalenteriviikolta, myös työpäiviltä, vaikka viikolla olisi vain yksi lomautuspäivä. Voit lähettää päivärahahakemuksen aikaisintaan maanantaina JYTK:n sähköisen aAsiointipalvelun kautta.

3. Liitä hakemukseen palkkatodistus vähintään 26 viikolta ennen lomautuksen/ työttömyyden alkamista. Palkkatodistuksessa tulee olla eriteltyinä lomaraha ja -korvaus sekä maininta mahdollisista palkattomista poissaoloista. Mikäli palkkahallinnosta ei ole saatavilla palkkatodistusta, toimita liitteeksi tilinauhat/ palkkalaskelmat lomautusta/ työttömyyttä edeltävältä kuudelta kuukaudelta. Tulorekisterin tiedot eivät ole aina riittävät.

4. Liitä hakemukseen haettavan kuukauden tilinauha/palkkalaskelma.

5. Liitä hakemukseen lomautusilmoitus.

6. Hae ensimmäisen hakemuksen jälkeen päivärahaa kalenterikuukausittain, kuitenkin niin, että jos kuukausi päättyy kesken kalenteriviikon, hae päivärahaa kyseisen viikon sunnuntaihin asti.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.