Julkis- ja yksityisalojen työttömyyskassa JYTK sulautuu JATTK-työttömyyskassaan 2020 loppuun mennessä. Toisena tulijana uuteen kassaan on valtionsektorin Työttömyyskassa Statia. JATTK:iin kuuluu pieniä ammattiliittoja Aliupseeriliitosta Verovirkailijain Liittoon. Statiasta löytyy lähinnä Suomen Poliisijärjestöjen Liitto.
JATTK:ssa on jäseniä runsaat 60 000, Statiassa noin 10 000 sekä JYTK-kassassa noin 46 000, joten uudessa 1. tammikuuta 2021 aloittavassa Työttömyyskassa Aariassa on kaikkiaan noin 110 000 vakuutettua.
Uuden Aaria-kassan monialaisuus vaimentaa mahdollista yksittäiseen alaan kohdistuvaa iskua.
Miksi kolmen työttömyyskassan yhdistäminen tapahtuu, JYTK:n hallituksen puheenjohtaja Ilkka Konola?
– Kyllä syy oli leveämmät hartiat, joita varmasti tarvitaan lähivuosien lainmuutosten tähden.
– Muidenkin työttömyyskassojen kanssa käytiin neuvotteluja. Mutta kun Statian liittyminen JATTK:hon tuli tietoon, aloimme rivakasti neuvotella ja liityimme mukaan. Meidän kahden tulijan myötä JATTK vaihtaa nimensä Aariaksi.
Konola kiittelee neuvotteluiden tuloksekkaasta vetämisestä Työttömyyskassa JYTK:n eläkkeelle siirtyvää johtajaa Anja Tikkaa.
– Anja oli hyvin hereillä kassakentän muutoksissa. Uuden Aaria-kassan monialaisuus vaimentaa mahdollista yksittäiseen alaan kohdistuvaa iskua, Konola pohtii.
Kokovaatimuksia tulossa
Koska työttömyysturva perustuu lakiin ja koska työttömyyskassojen jakamat etuudet kustannetaan työnantajien, valtion (veronmaksajien) ja kassan jäsenten taskusta, työttömyyskassojen paras toimintatapa herättää jatkuvasti laajaa keskustelua. Välillä esitetään kaikkien kassojen sulauttamista yhdeksi, esimerkiksi Kelaan, tai muuta isompaa tai pienempää korjausta.
Tähänkö niitä leveämpiä hartioita tarvitaan?
– Kyllä, lainsäädännön asettamiin uusiin vaatimuksiin, mutta myös uusiin toimintatapoihin esimerkiksi digitaalisuuden suhteen.
– Ensimmäisenä mahdollisena muutoksena on kokovaatimus, eli jäseniä työttömyyskassassa pitää olla vähintään 50 000. Aarian koko riittää mainiosti tähän, eikä pakkofuusiosta ole riskiä, Ilkka Konola sanoo.
Suunta on koko ajan suurempaan ja monialaisempaan. Työttömyyskassat kokoavat jäsenensä paitsi yli liitto- myös yli keskusjärjestörajojen.
Hän näkee työttömyyskassojen yhdistymisen selvänä suuntana. Esimerkiksi Pardia liittyi Ammattiliitto Pro:hon, ja jäsenet siirtyivät Pro:n kassaan. Myös SAK:laisella puolella Metalliliiton, TEAMin ja Puuliiton yhdistyminen Teollisuusliitoksi kokosi kassat yhdeksi.
– Suunta on koko ajan suurempaan ja monialaisempaan. Työttömyyskassat kokoavat jäsenensä paitsi yli liitto- myös yli keskusjärjestörajojen. Nyt korona-aikana kun joidenkin alojen kaikki toiminta on pysähtynyt, monialainen työttömyyskassa jakaa riskiä ja taakkaa laajemmalle alalle.
– Aariaan tulevat poliisin ja maanpuolustusalan jäsenet työskentelevät perinteisesti sellaisilla aloilla, joissa työttömyys ja lomautukset ovat vähäiset, toteaa Konola.
Entiset mukana, parempaa palvelua
Aarian aloitus ei edellytä JYTK:n jäseniltä mitään toimenpiteitä. Jäsenten kerryttämään työttömyysturvaan tai oikeuteen saada etuutta ei tule yhdistymisen takia muutoksia.
Työttömyyskassa Aarian jäsenmaksu on 84 euroa vuodessa eli 7 euroa kuukaudessa. Työttömyyskassan jäsenmaksu sisältyy Jytyn jäsenmaksuun.
– Jytyläisille tutut kassatyöntekijät jatkavat Aariassa. Isompi kassa mahdollistaa myös erityisasiantuntijoiden palkkaamisen tai kouluttamisen, mikä parantaa jäsenten palvelua, sanoo Ilkka Konola.