Kolumnit
17.12.2020

Henkilöbrändi avaimena menestykseen työelämässä

Syksyn aikana oppilaitoksille pitämissäni työelämäluennoissa ovat nousseet esille entistä vahvemmin nuorten epävarmuus tulevaisuuden työmarkkinoilla koronan jälkeen ja henkilöbrändäys.

OECD:n uunituoreen tutkimuksen (2020) mukaan suomalaiset työttömät jakautuvat erilaisiin ryhmiin, mutta monessa on taustalla jokin puute: ihmisiltä puuttuu koulutusta, terveyttä, ammattitaitoa tai työtilaisuuksia lähialueilla. Selkeää puutetta on selvityksen mukaan myös henkilöbrändäyksen osaamisesta.

Työmarkkinoilla puhutaan nykyisin paljon henkilöbrändäyksestä. Jokaisella on henkilökohtainen brändi, joka vaikuttaa työelämässä menestymiseen ja suhteiden luomiseen. Kuulostaa ehkä vieraalta, mutta on itse asiassa erittäin tuttu: oma brändi rakennetaan tuntemalla itsensä ja omat vahvuudet.

Brändiään voi kehittää miettimällä vahvimpia osaamisalueitaan, arvomaailmaansa ja persoonallisuuttaan.

Henkilöbrändäys sanana herättää paljon tunteita sekä puolesta että vastaan. Osa pitää henkilöbrändäystä turhana ja teennäisenä, osa sanoo sen olevan välttämätöntä. Asiantuntijatyössä vahva henkilöbrändi tuo kuitenkin usein tunnettuuden lisäksi myös lisää euroja tilinauhaan.

Brändiään voi kehittää miettimällä vahvimpia osaamisalueitaan, arvomaailmaansa ja persoonallisuuttaan. Kun tietää, mitä osaa ja haluaa, on helpompi viitoittaa omaa polkuaan kohti sopivia tehtäviä, joissa myös viihtyy.

Oman osaamisen tunnistaminen saattaa olla vaikeaa, ja me suomalaiset olemme usein liian ujoja tuomaan itseämme esille. Mietimme turhan kauan, mitä nykyinen työkaveri tai esimies minusta ajattelee. Kannustan lähtemään rohkeasti liikkeelle ja olemaan aina oma itsesi – mikäli yrität olla jotain muuta, se useimmiten paljastuu ja kostautuu.

Kannattaa pitää mielessä, että hyvä henkilöbrändäys ei ole omien tuotteiden tai osaamisen tyrkyttämistä jatkuvalla syötöllä eri kanavissa. Henkilöbrändääminen ottaa aina aikansa ja vaatii myös paljon kärsivällisyyttä ja aikaa, ennen kuin työn tulokset alkavat näkyä. Henkilöbrändäys on pitkälti mielikuvan rakentamista.

Oman henkilöbrändin rakentamiseen panostaminen vuonna 2021 on oivallinen uudenvuoden lupaus.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.