Hyvinvointialue on yksi ja sama työnantaja. Kun siirrytään saman työnantajan palveluksessa uuteen tehtävään tai uuteen toimipisteeseen ei pidä missään tapauksessa irtisanoutua, sillä se tarkoittaa työsuhteen päättymistä irtisanomisajan jälkeen.
Hyvinvointialueen sisällä siirrytään työpisteestä tai tehtävästä toiseen sisäisenä siirtona. Uutta työsopimusta ei myöskään tarvitse tehdä. Se voidaan tehdä, mikäli siihen ei tule heikennyksiä.
Hyvinvointialue on yksi ja sama työnantaja.
Monella vanha työsopimus on tehty vuosia aiemmin, kun on aloitettu kunnan palveluksessa.
Jos siirrytään aivan toisiin tehtäviin, voidaan uudessa tehtävässä edellyttää koeaikaa. Niissä tilanteissa pitää varmistaa mahdollinen paluu entisiin tehtäviin, jos tulee koeaikapurku joko työnantajan päätöksellä tai työntekijä itse päättää koeaikapurusta. Oikeus palata entisiin tehtäviin on syytä varmistaa kirjallisella sopimuksella. Siten varmistetaan, että työsuhde jatkuu myös siinä tapauksessa, jos purku tapahtuu.
Hyvinvointialueilla on käynnissä muutosneuvotteluja, ja niiden myötä tehtäviä järjestetään uudelleen. Jos on epävarma omasta tilanteestaan, kannattaa kääntyä luottamusmiehen puoleen ja varmistaa, että kaikki menee oikein.
Arto Vallivaara
Työmarkkina-asiantuntija
Oma Hämeellä edellytettiin irtisanoutumista jos vaihtoi työpistettä, saman sairaalan sisällä!
Tosin yhtäjaksoinen työsuhde jatkui ei tullut katkoa väliin. Lomat säilyi.