Hyvinvointi
16.09.2021

Jytyläinen harrastaa:

Aikamatka menneeseen

Perinnetilaa asuttava Joni Packalén hoitaa karjaa sekä töissä että vapaalla. Hänen oma navettansa on rakennettu 1940-luvulla, eikä sen varustukseen kuulu lypsy- tai lantakonetta.

Teksti: Minna Hotokka Kuvat: Laura Vesa
Maatalouslomittaja Joni Packalén asuu Kurussa Ylöjärvellä perinnetilalla ja hoitaa siellä karjaa. Mukana touhuavat myös lapset Agafia ja Palgia (rattaissa).

Kai tämä jonkinlaisen hulluuden piikkiin menee.

Näin arvioi Joni Packalén elämäntapaansa, joka ei päästä häntä helpolla. Ylöjärveläinen maatalouslomittaja nimittäin isännöi yli satavuotiasta perinnetilaa.

Hän osti entisen mäkituvan vuonna 2008 ja kunnosti sekä hirsitalon että 1940-luvulla rakennetun navetan käyttökuntoon. Talossa on sähköt ja juokseva vesi mutta ei sisävessaa. Karjasuojasta uupuu niin lypsy- kuin lantakonekin.

– Olen luonteeltani käsillä tekijä. En pelkää työntekoa ja kunnioitan aiempien sukupolvien tekemää työtä, Packalén summaa.

Olen luonteeltani käsillä tekijä. En pelkää työntekoa ja kunnioitan aiempien sukupolvien tekemää työtä.

Navetassa märehtii kaksi lehmää, hieho ja runsaan vuoden ikäinen vasikka. Aamuisin isäntä herää viimeistään kukonlaulun aikaan hoitamaan karjaa ja lapsia, minkä jälkeen hän joko lähtee palkkatöihinsä tai tarttuu tilan töihin. Metsänhoitoa, polttopuusouvia ja korjaushommia piisaa aina.

Eläinrakas Joni Packalén on onnellinen siitä, että on saanut toteutettua lapsuuden haaveensa vanhassa talossa asumisesta. Häntä on aina kiehtonut juurevuus ja pysyvyys sekä katoavien käsityötapojen vaaliminen.

Suurin haaste onkin ajankäyttö, tuntitöitä Sastamalassa ja Kankaanpäässä tekevä mies myöntää.

– Pahimmillaan työmatkoihin menee neljästä viiteen tuntia. Koskaan ei tiedä, koska töistä tullaan.

Tarvittaessa Packalénin vaimo hoitaa eläinten juottamisen ja ruokkimisen. Lehmät ovat onneksi imettävää lypsykarjaa eli ihmisen tarvitsee tarttua vetimiin vain, kun maitoa tarvitaan omaan käyttöön.

Joni Packalén on muurannut saunan savupiipun itse uusiksi 1920-luvun mallilla.

Vanhoja emännän taitokirjoja lukemalla ja kokeilemalla Packalén on oppinut valmistamaan herkullisia viilejä, leipäjuustoja, jogurtteja, tuorejuustoja ja uunimaitoja. Maku on hänen mukaansa tyystin erilainen kuin kaupan vastaavissa.

Eläinrakas Packalén on onnellinen siitä, että on saanut toteutettua lapsuuden haaveensa vanhassa talossa asumisesta. Häntä on aina kiehtonut juurevuus ja pysyvyys sekä katoavien käsityötapojen vaaliminen.

Perinnetilallisena Packalén on oivaltanut, että kaiken voi oppia tekemään itse. Vanhojen tapojen taitamisesta on hyötyä myös moderneissa maataloustöissä.

– Eiväthän lehmän perustarpeet ole muuttuneet miksikään. Kun on itsellä lehmiä, minulla säilyy päivittäin kontakti myös palkka-ammattiin. Ja kyllä töissäkin joutuu joskus lypsämään käsin.

Joni Packalén, 36

Työ: Maatalouslomittaja Sastamalan kaupungin ja Kankaanpään kaupungin lomituspalveluissa.

Koulutus: Maatalouden perustutkinto ja tuotantoeläinten hoitajan ammattitutkinto. Aiemmalta ammatiltaan erikoismetallihitsaaja.

Asuu: Ylöjärven Kurussa Sikkilän kylässä. Hänen omistamansa entinen mäkitupa itsenäistyi omaksi pientilakseen 1922.

Perhe: Vaimo sekä 1- ja 3-vuotiaat lapset.

Harrastukset: Vanhojen rakennusten kunnostaminen, umpihankihiihto, neuvostoliittolaisten moottoripyörien ja autojen korjaaminen sekä niillä ajaminen.

Yhdistys: Maatalouslomittajat ry.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.