Työsuhde
06.05.2021

Usein kysyttyä:

Voidaanko koeaika määrätä uudelleen?

Voiko työnantaja määrätä uuden koeajan, kun määräaikaisuus muuttuu vakinaiseksi työsuhteeksi?

Teksti: Viivi Vidgren Kuvat: Jyty

Työnantaja solmi kanssani toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen. Tätä ennen olin saman työnantajan palveluksessa samoissa tehtävissä noin puolitoista vuotta määräaikaisuuksia tehden. Työnantaja halusi ottaa uuteen vakituiseen työsopimukseen koeaikaehdon. Voiko työnantaja tehdä näin?

Työsopimuslaissa ei säädetä suoraa vastausta kysymykseesi, mutta lain sanamuodon mukaan koeaika voi sijoittua vain työsuhteen alkuun. Pääsääntö onkin, että koeaikaehdosta voidaan sopia vain kerran ja nimenomaan työsuhteen alussa.

Koeaikaehdon tarkoitus on muun ohella antaa työnantajalle aikaa selvittää työntekijän ammattitaitoa ja soveltuvuutta. Tämä huomioon ottaen uudesta koeaikaehdosta ei voida pätevästi sopia, jos työntekijä on jo ollut työnantajan palveluksessa samoissa tehtävissä pitkähkön ajan, eikä edellisen työsopimuksen päättymisestä ole kulunut kauan. Taustalla on oletus siitä, että työnantaja on jo tosiasiassa saanut selville sen, mitä koeaikaehdolla selvitettäisiin.

Kuitenkin, jos työtehtävät muuttuvat tai jos edellisen työsopimuksen päättymisestä on kulunut kauan tai jos on olemassa jokin muu erityinen syy, voi uudesta koeaikaehdosta sopiminen olla perusteltua ja koeaikaehto siten pätevä.


Viivi Vidgren
Työmarkkinalakimies

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.