Työtehtävien vaativuuden ja palkan suhteesta pitäisi voida keskustella esihenkilön kanssa muulloinkin kuin vuosittaisessa kehityskeskustelussa.
”Palkkakeskustelu kannattaa ottaa säännölliseksi ja luonnolliseksi osaksi työpaikan keskustelukulttuuria”, Lahden kaupungin jytyläinen pääluottamusmies Katja Päivä kannustaa.
Heräte palkkaneuvotteluihin voi tulla työntekijälle tehtävien vaativuuden kasvaessa. Myös valpas luottamusmies voi huomata työntekijän oikeuden palkantarkistukseen. Työntekijän siirtyessä toiseen tehtävään henkilökohtaisen lisän säilymisestä olisi hyvä keskustella ääneen.
Palkkakeskustelu kannattaa ottaa säännölliseksi ja luonnolliseksi osaksi työpaikan keskustelukulttuuria.
”Muutostilanteissa palkka pitää ottaa heti rohkeasti keskusteluun esimerkiksi pyytämällä esihenkilöltä henkilökohtaista keskusteluaikaa. Jälkikäteen asioiden selvittely on aina hankalampaa”, Päivä tähdentää.
Myös määräaikaisessa suhteessa työskentelevän on oikeus neuvotella palkantarkistuksesta, jos tehtävät ovat muuttuneet vaativammiksi.
Palkankorotus on perusteltava
Työntekijän tulisi perehtyä työpaikan tehtäväkohtaisiin palkkausperusteisiin. Ne voi löytää työpaikan intrasta tai niistä voi kysyä luottamusmieheltä.
”On työnantajan velvollisuus pitää työtehtävien tehtävänkuvaus ajan tasalla”, Päivä tähdentää.
Palkkaneuvotteluihin kannattaa varautua kirjaamalla etukäteen itselleen muistiin työtehtävien muutokset sekä perustelut palkankorotukselle tai henkilökohtaiselle lisälle. Myös luottamusmies voi antaa vinkkejä perusteluihin. Luottamusmies pystyy kiinnittämään huomiota asioihin, joita työntekijä ei ehkä hoksaa ottaa huomioon.
”Olemme työntekijän kanssa yhdessä löytäneet lisää perusteluja tai sitten olen voinut täsmentää niitä.”
Muistiinpanot mukaan neuvotteluihin
Päivä kehottaa pohtimaan, minkälaisia vastakkaisia perusteluja työnantaja voisi esittää ja miettimään niihin vastaukset. Muistiinpanot on hyvä ottaa neuvotteluun mukaan.
Henkilökohtaista lisää voi pääluottamusmiehen mukaan pyytää, jos on hankkinut muun muassa erityistaitoja tai koulutuksen, jota työnantaja voi hyödyntää. Mahdollisen kertapalkkion voi myös ottaa puheeksi esimerkiksi silloin, kun on palkattuna projektiin oman työn ohessa.
Henkilökohtaista lisää voi pyytää, jos on hankkinut muun muassa erityistaitoja tai koulutuksen, jota työnantaja voi hyödyntää.
Luottamusmies auttaa neuvotteluissa
Vaikka Päivä kehottaa työntekijää aloittamaan palkkaneuvottelut itse esihenkilön kanssa, luottamusmies voi tulla avuksi.
”Luottamusmieheltä saa apua, jos kokee, ettei saa oikeudenmukaista palkkaa eikä keskustelu oman esihenkilön kanssa tuota tulosta. Luottamusmies voi edistää palkan kehittymistä myös järjestelyeräneuvotteluissa.”
Jos työntekijä ei pääsekään tavoitteeseensa, hän voi pyytää esihenkilöltä neuvoa, mitä voisi tehdä, jotta jatkossa saisi lisää palkkaa. Palkkaneuvotteluja kannattaa jatkaa vuosittain.
Luottamusmieheltä saa apua, jos kokee, ettei saa oikeudenmukaista palkkaa eikä keskustelu oman esihenkilön kanssa tuota tulosta.