”Älä sitten kerro palkkaasi muille”, sahan pomo sanoi alaiselleen neuvottelujen jälkeen. Työntekijä lupasi pitää suunsa supussa, olihan hän tehnyt hyvän diilin eikä halunnut ylpeillä korkealla palkallaan muille. Viiden vuoden päästä totuus paljastui työntekijälle: hän sai koko paikan surkeinta palkkaa.
Tutulta kuulemani elävän elämän esimerkki kuvastaa hyvin sitä, miten palkkojen salailu sataa aina työnantajan laariin. On helppo jakaa korotuksia sukupuolen tai pärstäkertoimen mukaan, kun summat pysyvät salaisina. Avoimuus pakottaa esihenkilöt perustelemaan palkkaeroja, eikä perusteeksi riitä sukupuoli: Suomessa esimerkiksi sukupuolten palkkaero on keskimäärin noin 16 prosenttia miesten hyväksi.
On helppo jakaa korotuksia sukupuolen tai pärstäkertoimen mukaan, kun summat pysyvät salaisina.
Kerran eräs työkaverini suuttui, kun kysyin hänen palkkaansa. Hän teki samaa työtä kuin minä, ja minua kalvoi ajatus, että hänen palkkansa olisi suurempi. Veikkaan, että työkaverini pelkäsi yhtä lailla, että minun palkkani olisi suurempi. Tekeekö tuo pomon mielestä työnsä paremmin kuin minä? Vai onko hän ollut parempi neuvottelija? Palkkaan voi liittyä paljon ikäviä tunteita, jotka aiheuttavat epävarmuutta työntekijässä. Myöhemmin kävi ilmi, että palkkamme oli ollut sama. Palkan salailusta ei ollut tässäkään kohdassa iloa.
Olen huomannut, että työpaikoilla on hyvin erilaiset kulttuurit palkasta puhumisen suhteen. Yksittäinen ihminen ei pysty tätä helposti muuttamaan. Siksi olisikin hyvä, että vaatimus palkka-avoimuudesta tulisi työyhteisön ulkopuolelta. Niinpä EU:n lakiehdotus palkka-avoimuudesta on erinomainen. Sukupuolten välisestä palkkatasa-arvosta hyötyisivät paitsi naiset, myös koko yhteiskunta: talous vauhdittuisi ja veroja kerättäisiin enemmän, mikäli naisille jäisi palkkakuilun kuromisen myötä enemmän rahaa kuluttamiseen.
Jälkikäteen ajateltuna oli typerää töksäyttää kysymys työkaverin palkasta. Minun olisi kannattanut kertoa ensin omani.
Julia Thurén
bloggaaja, yrittäjä ja tietokirjailija
