Näkökulmat
25.09.2024

Vaikuta, se kannattaa!

Kun olin noin kymmenvuotias, järjestimme taloyhtiössämme esityksiä, joista perittiin pientä pääsymaksua. Tulot lahjoitettiin eläinkokeiden vastaiseen työhön. Nämä olivat ensimmäisiä kertoja, kun pyrin itse vaikuttamaan kokemaani yhteiskunnalliseen epäkohtaan. Tuntui hyvältä tehdä jotain ja jättää pieni jälki kohti parempaa maailmaa. 

Lahjoitukset, oman ajan antaminen vapaaehtoisena, kansalaisaloitteet, politiikkaan osallistuminen, äänestäminen. Tapoja vaikuttaa on monia, eivätkä kaikki niistä edellytä suurta ajallista tai rahallista panostusta. Asioita voi muuttaa, mutta vain toimimalla.

Juuri Sinun äänesi voi olla ratkaiseva.

Jokaisella meistä on eletyn elämänkin myötä asioita, jotka ovat erityisen lähellä sydäntä. 

Oikeudenmukainen työelämä koskettaa kaikkia. Se, että palkalla tulee toimeen, työehdot ovat säälliset ja kaikkia kohdellaan töissä hyvin ja syrjimättömästi, on jokaisen etu. Oikeudenmukaista työelämää rakennetaan ennen kaikkea ammattiliitoissa. Me olemme ääni, joka yhteiskunnassa puhuu työntekijän puolesta. 

Nyt on aika vaikuttaa ammattiliiton työhön. Liittovaltuustoon – Jytyn ylimpään päättävään elimeen – valitaan tänä syksynä uudet valtuutetut. Muistathan äänestää! Juuri Sinun äänesi voi olla ratkaiseva.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.