Työelämä ei kehity yksipuolisilla päätöksillä. Tarvitaan aitoa vuoropuhelua sanelupolitiikan sijaan, sanoo liittovaltuustoon Jyty-vaalien...
Leppävirralla työskentelevä nuoriso- ja hyvinvointikoordinaattori valittiin Itä-Suomen alueelta Jytyn liittovaltuustoon. Onnittelut!
Jytyn liittovaltuustovaaleissa on valittu 37 jäsentä uuteen liittovaltuustoon. Valtuuston järjestäytymiskokous pidetään 27.–28. marraskuuta,...
Kulutusvalinnat ja itselle merkityksellisten asioiden esiin nostaminen ovat monelle tärkeämpiä vaikuttamiskeinoja kuin...
Äänestäminen on tärkeä vaikuttamisen tapa, mutta ei ainoa.
Jytyläisten suosimia vaikuttamiskeinoja ovat esimerkiksi äänestäminen, yhdistysaktiivina toimiminen ja asioiden esiintuominen somessa.
Kun olin noin kymmenvuotias, järjestimme taloyhtiössämme esityksiä, joista perittiin pientä pääsymaksua. Tulot lahjoitettiin eläinkokeiden vastaiseen...
Vain kiinnostava viestintä on vaikuttavaa. Tämä on omaa työtäni ohjaava ja ikuisesti haasteellinen periaate. Mikä...
Kysyimme viideltä valtuutetulta (1) mitä valtuuston jäsenyys on heille antanut ja (2) miksi...
Mitä luottamustoimeen valitun kannattaa tehdä ja olla tekemättä sosiaalisessa mediassa? Viestinnän asiantuntija Katleena...
Evästeiden avulla voimme palvella sinua paremmin. Keräämme tietoa verkkosivuston käytöstä. Voit hallinnoida evästeasetuksiasi alta.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
Käytämme sivustolla Google Analytics -evästeitä, jotta voimme seurata kävijöiden käyttäytymistä ja mitata sivuston suorituskykyä.