Jytyläiset ovat kohdanneet viime vuosina isoja muutoksia. Työkavereita on siirretty tai on itse joutunut siirtymään uuden työnantajan palvelukseen. On rahapulaa ja henkilöstövähennyksiä – tarvetta leikata ja samalla lisätä palveluita. Työntekijöiden odotetaan sopeutuvan ja jaksavan.
Jäsenemme pitävät työstään ja kokevat sen tärkeäksi. Se, arvostus ja kollegat auttavat jaksamaan silloin, kun ympärillä kuohuu. Jatkuva muutos kuitenkin nakertaa.
Kysyimme teiltä, mitä työelämästä tulee mieleen. Vastaukset olivat kylmääviä: kiirettä, hektisyyttä, epävarmuutta.
Tavoitteenamme on työelämä, jossa työtä kuvataan myönteisillä, ei kielteisillä sanoilla.
Takavuosien Putous-hahmo Aina Inkeri Ankeinen pohdiskeli, miksi kaiken aina täytyy muuttua. Muutosta kuitenkin selkeästi tarvitaan: arki ei saa ahdistaa. Tavoitteenamme on työelämä, jossa työtä kuvataan myönteisillä, ei kielteisillä sanoilla. Työelämän kuohuissa ja säästöjen ristipaineissa on muistettava pitää huolta myös siitä, että työntekijät voivat hyvin.
P.S. Myös Jyty muuttuu. Maaliskuun alussa Jytyyn liittyy Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL, joka tuo meille uusia jäsenryhmiä – pelastajia, ensihoitajia ja hätäkeskuspäivystäjiä. Tämä muutos on todella odotettu mahdollisuus. Toivotan kaikki SPALin jäsenet lämpimästi tervetulleeksi Jytyyn!