Koronapandemia tempaisi arkemme aivan uuteen asentoon. Huoli ikäihmisistä, omista vanhemmista ja ylipäänsä läheisistä oman terveyden ohella aiheuttaa monilla ymmärrettävästi pelkoa ja ahdistusta.
Työelämäkin hakee uusia muotoja. Tuttu työympäristö ja -tavat ovat suurelta osin vaihtuneet etätyön myötä yksinoloon, ja sosiaaliset live-kohtaamiset ovat pudonneet minimiin.
Yritysmaailmassa pienet ja suuretkin palvelualojen toimijat kamppailevat olemassaolostaan. Suomessa lisätalousarvioissa aiemmin suurilta tuntuneet sadat miljoonat eurot tuntuvat pikkurahoilta, kun nyt koronasta johtuvat jaettavat tukirahat mm. yrityksille ja kunnille ovatkin useiden miljardien tasoa.
Pandemiasta johtuen olemme myös nähneet, kuinka tärkeää on pitää maamme huoltovarmuus kriisitilanteita varten omissa käsissä. Rajat ovat kiinni maailmanlaajuisesti, ja taistelu elintärkeistä lääkkeistä, suojaimista ja elintarvikkeista käy kuumana. Peruselintarviketuotantomme pitkälle viety omavaraisuus, josta meitä on maailmallakin kehuttu ja jopa kadehdittu, on viimeistään nyt todistettu tarpeelliseksi. Parannettavaa on edelleen, kuten on huomattu.
Pandemiakriisi on osoittanut, että meidän on löydettävä kansakuntana – ja laajemminkin – yhteinen sävel pitää huolta toisistamme. Yhdessä on myös rakennettava uusi parempi koronan jälkeinen huominen. Myötätunto ahdingossa olevia lähimmäisiä kohtaan ei ole tässä tilanteessa koskaan liikaa.
Siksi onkin ollut upeaa huomata, kuinka lähimmäisistä huolta kantaminen kriisissä on saanut uusia ulottuvuuksia. Monet seurakunnat, mm. Helsingissä Helsinki-apu, ovat yhteistoimin kuntien kanssa organisoineet esimerkiksi ikäihmisille kauppa- ja apteekkikäyntipalveluja.
Pandemiakriisi on osoittanut, että meidän on löydettävä kansakuntana – ja laajemminkin – yhteinen sävel pitää huolta toisistamme. Yhdessä on myös rakennettava uusi parempi koronan jälkeinen huominen.
Epävarmuus tulevasta kuitenkin jäytää ja on kollektiivista. Erityisesti työllisyyskehitys vetää mielen matalaksi. Tätä kirjoitettaessa yli 400 000 suomalaista on ollut yt-neuvottelujen piirissä. Monilla työt ovat loppuneet kuin seinään. Lomautukset, laittomat palkanmaksujen keskeytykset ja jopa irtisanomiset eivät merkitse vain toimeentulon romahdusta. Vaikutukset ovat usein myös mentaalisia.
Monet jytyläisetkin ovat kriisissä valitettavasti joutuneet lomautusten myötä pelinappuloiksi niin kunnissa, seurakunnissa kuin kolmannen sektorin palveluja tuottavissa yhdistyksissäkin. Näin on käynyt mm. työntekijöille kirjastoissa, talous- ja hallintohenkilöstölle, koulunkäynninohjaajille, nuorisotyöntekijöille, ravintopalveluissa työskenteleville, varhaiskasvatus- ja lastenhoitohenkilöstölle jne. Lista on pitkä.
Edellytykset palkanmaksun keskeytykseen eivät Jytyn mielestä ole täyttyneet kunta-alalla kuin hyvin harvoissa poikkeustapauksissa. Ikävä kyllä päätösten takana on ollut jopa härski yritys kiertää yt-lakia koronaan vedoten. Jyty pitääkin tällaisten kuntien toimintaa vastuuttomana. Laittomat tapaukset tullaan ajallaan riitauttamaan.
Suureen joukkoon mahtuu myös työntekijöitään arvostavia kuntia, joissa yhdessä henkilöstön kanssa on löydetty mm. lomautusuhan alla oleville vaihtoehtoista työtä. Esimerkkeinä mm. Turku ja Kontiolahti. Jälkimmäisestä juttu sivulla 9.
Suomi on edelleenkin valtio, jonka hyvinvointipalveluista on voitu ja voidaan olla ylpeitä. Siihen on uskottava, että näin on myös koronan jälkeisessä Suomessa.
