Näkökulmat
07.05.2020

Jytyn valtuustopaikkoihin alkaa haku

Kuluva vuosi tulee jäämään meille jokaiselle mieleen monellakin tavalla. Varmaan yksi ja ainoa sana kuvastaa vuotta 2020 parhaiten, ”korona.” Moni asia meni kertaheitolla uusiksi erittäin monella suomalaisella, mikä pakotti meitä ajattelemaan asioista toisin.

Allekirjoittaneen osalta asiat myös muuttuivat. Minulla oli ilo ja kunnia johtaa Jytyn liittovaltuustoa aina 5.4.2020 saakka. Oma roolini muuttuikin yllättäen päätöksentekijästä käytännön toteuttajaksi, kun aloitin Etelä-Suomen alueasiamiehen tehtävissä 6.4.2020.

Minulla on jatkossa Jytyn työntekijänä oiva tilaisuus päästä toteuttamaan konkreettisesti Jytyn uutta valmistuvaa strategiaa, jonka valmistelussa olen ollut tiiviisti mukana. Olemme tehneet kahden muun Etelä-Suomen alueasiamiehen kanssa työnjakoa siten, että minun vastuullani on Kanta-Hämeen maakunnan alueella toimivat yhdistykset sekä muutama Uudellamaalla sijaitseva yhdistys.

Innolla ja täysillä lähden myös tähän tehtävään. Maassa vallitseva poikkeustila ikävä kyllä vain poistaa face-to-face-työskentelyn, mutta onneksi nykyajan digitaaliset mahdollisuudet ovat jo tilannetta korjanneet merkittävästi. Ennemmin tai myöhemmin kuitenkin jalkaudutaan kentällekin.

Tavataan jatkossakin, mutta eri merkeissä. Kiitos kaikesta.

Jytykin elää kaiken tämän vallitsevan poikkeustilan keskellä liitolle tärkeää aikaa. Syksyllä valitaan uusi liittovaltuusto sekä -hallitus. Tätä todellisuutta ei onneksi mikään koronavirus muuta. Liittovaltuuston kokoonpanossa tapahtuu muutoksia, sillä valtuuston koko pienenee 37 valtuutettuun. Valtuustovaaleissa äänestetään edellisen kerran tapaan sähköisesti.

Haluan kannustaa kaikkia teitä aktiiveja, jotka tunnette pienenkin piston sydämessänne päästä vaikuttamaan asioihin näköalapaikalta, asettumaan ehdolle vaaleissa. Kannustan myös tekemään aktiivista vaalityötä ja tekemään itseänne tutuksi mahdollisille äänestäjille. Viime kerralla äänestysprosentti jäi melko laimeaksi, joten muistutankin vielä kaikkia jytyläisiä käyttämään äänioikeuttaan ja varmistamaan oman suosikkinsa valitseminen liittovaltuustoon.

Merkittävänä tapahtumana tänä vuonna ovat myös luottamusmiesvaalit. Nyt kun viime aikoina on joutunut lukemaan karuja uutisia poikkeustilan aiheuttamista lomautuksista ympäri maata, niin luottamusmiestoiminnalle on jatkossakin todella suuri tarve. Kannustankin myös kaikkia luottamusmiestoiminnasta kiinnostuneita asettumaan ehdolle. Teitä tarvitaan, eikä pidä pelätä tarttumista isoonkaan haasteeseen, tukea omaan toimintaanne saatte liitolta kyllä.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia valtuutettuja, joiden kanssa olen saanut työskennellä viimeiset liki 8 vuotta. Tavataan jatkossakin, mutta eri merkeissä. Kiitos kaikesta.

Jani Loponen

Liittovaltuuston puheenjohtaja Jani Loponen ilmoitti 16.3. eroavansa liittovaltuuston puheenjohtajan tehtävästä sekä kaikista Jytyn liittohallituksen alaisista työryhmistä 6.4. alkaen tultuaan valituksi vuoden loppuun saakka Jytyn Etelä- Suomen alueen ts. alueasiamieheksi toimipaikkanaan Helsinki.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.