Konkarityöntekijöihin eli 55–64-vuotiaisiin liitetään erilaisia kielteisiä ennakkoluuloja, kuten ”heikompi motivaatio”, ”muutoksen jarru” ja ”riski työnantajalle”. Uskomukset vanhemman työntekijän heikommasta työsuorituksesta, suuremmasta sairastavuudesta ja heikommasta oppimiskyvystä ovat paitsi syrjiviä myös virheellisiä, toteaa Työterveyslaitoksen erikoistutkija Mervi Ruokolainen.
”On myytti, että yli 55-vuotiaiden palkkaaminen olisi erityinen riski. Esimerkiksi kuntatyöntekijöiden keskuudessa tehtyjen tutkimusten mukaan alle 30-vuotiailla on jo enemmän sairauspoissaoloja kuin yli 50-vuotiailla.”
Ikäsyrjintää kokevat yli 55-vuotiaat mutta myös työuransa alussa olevat.
Uudelleentyöllistyminen vaikeaa
Ikäsyrjintä on vähentynyt viimeisten 15 vuoden aikana, mutta edelleen noin joka kymmenes 55–64-vuotias palkansaaja on havainnut ikään liittyvää syrjintää työssä.
Runsaat 10 prosenttia yli 55-vuotiaista kokee, että jos työpaikalta on tarve vähentää työvoimaa, sen karsinta alkaa iältään vanhemmista. Kokemus on yleisempää yksityisen sektorin työpaikoissa ja työpaikoilla, joissa aikaisemminkin on irtisanottu tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
Korkeakoulutus ei näytä suojelevan naisia, sillä korkeakoulutetut miehet eivät koe syrjintää samassa määrin.
”Suomessa ei ole tutkittu ikäsyrjinnän ja työstä irtisanomisen yhteyttä. Silti tiedetään, että vanhempien työntekijöiden aiempi mahdollisuus ’päästä eläkeputkeen’ on helpottanut heidän irtisanomistaan. Tiedetään myös, että yli 55-vuotiaan uudelleentyöllistyminen on vaikeaa.”
Vuoden 2020 Monimuotoisuusbarometrissa todetaan, että syrjimätöntä rekrytointia on kehitetty vain joka toisessa työpaikassa. Rekrytoinnissa tulisi keskittyä hakijan osaamiseen, ei ikään.
Tilastokeskuksen Työolotutkimus vuodelta 2018 kertoo, että yli 55-vuotiaita naisia, erityisesti ylempiä toimihenkilöitä, syrjitään enemmän kuin miehiä.
”Korkeakoulutus ei näytä suojelevan naisia, sillä korkeakoulutetut miehet eivät koe syrjintää samassa määrin”, Ruokolainen tulkitsee.
Piiloasenteet vaikuttavat
Nuoruutta ihailevassa kulttuurissamme saatetaan ikääntyvistä puhua väheksyvästi. Kaikki työntekijät hyötyisivät myönteisemmästä ikäpuheesta ja ilmapiiristä.
Moni työyhteisö uskoo olevansa tasa-arvoinen, mutta piiloasenteet vaikuttavat päätöksentekoon. Asenteisiin voidaan vaikuttaa koulutuksella ja kiinnittämällä asenteisiin huomiota.
Yhdenvertaisuutta edistäviä ja syrjintää ehkäiseviä keinoja tulisi viedä käytännön tasolle yhdenvertaisuussuunnitelmassa.
Esihenkilöiden olisi opittava tunnistamaan konkarin osaaminen ja osattava paremmin ikäjohtamista.
Työterveyslaitoksen Työpuntari-foorumissa todettiin syksyllä 2023, että eläkeikää lähestyvien työuran jatkamista auttaisi, jos työnantaja olisi valmis työnmuokkaukseen esimerkiksi työaikojen ja työvuorojen suunnittelussa. Vanhempien työntekijöiden olisi päästävä työpaikkakoulutukseen nuorempien rinnalla. Esihenkilöiden puolestaan olisi opittava tunnistamaan konkarin osaaminen ja osattava paremmin ikäjohtamista.
Työnantajan olisi myös hyvä ottaa huomioon, että monimuotoiset tiimit ovat tutkitusti menestyksekkäimpiä.
olipa osuva artikkeli ikäsyrjinnästä. Olen juuri itse joutunut mokoman asian eteen ja esihenkilö syrjii minua ja siirtää minut pois.
Osaaikaisena olen pärjännyt erittäin hyvin ja osaamista 30 vuoden matkalla. Tehtäviä olen tehnyt 15 vuotta ilman vaikeuksia ja nyt uusi esimies on ollut puoli vuotta ja kertoo etten pärjää nykyisessä tiimissä. Niin todella fiasko kuin olla ja voi.