Liukuva työaika on yleistä hallinto- ja toimistotöissä sekä erilaisissa asiantuntijatehtävissä.
Jytyn jäsenen toimenkuvaan lisättiin väliaikaisesti vaativampia työtehtäviä, mutta palkka pysyi ennallaan. Liiton avulla...
Solmiessaan työsopimuksen työntekijä sitoutuu työskentelemään työnantajan johdon ja valvonnan alaisuudessa....
Jytyläisiä työskentelee jopa 19 eri työehtosopimuksen piirissä. Tutustu jytyläisten palkkatilastoihin vuodelta 2021.
Jytyn yksityisalojen yhdistyksen Stylen sihteeri Martti Immonen on siirtynyt vartijasta aikuisopiskelun jälkeen isännöitsijäksi....
Tuulinen sää ja lokit saattelivat Jytyn jäsenristeilyn matkaan. Risteilyllä vierasluennoitsijamme Anna Perho puhui muutoksen hallinnasta....
Kevään neuvottelut kaikkien sopimusalojen osalta olivat odotetun haastavat. Kunta-alan neuvottelut takkuilivat enemmän kuin kaksi vuotta...
"Sairastuin yllättäen vuosilomani aikana. Miten minun kannattaa toimia?"
Jyty Yksityinen opetusala TOSI alkaa tointua korona-ajan eristyksistä. Alan työehtosopimuksesta on neuvoteltu taas,...
Kunta-alan tällä viikolla syntyneestä sopimusratkaisusta on riittänyt paljon puhetta, ja myös sen ulottuvuudesta on uutisoitu...
Evästeiden avulla voimme palvella sinua paremmin. Keräämme tietoa verkkosivuston käytöstä. Voit hallinnoida evästeasetuksiasi alta.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
Käytämme sivustolla Google Analytics -evästeitä, jotta voimme seurata kävijöiden käyttäytymistä ja mitata sivuston suorituskykyä.