Useat kuntatyönantajat keskeyttivät työntekijöiden palkanmaksun korona-aikana vedoten työnteon estymiseen. Hovioikeus asettui Jytyn kannalle...
Kesällä ja lomalla on hyvää aikaa parkkeerata laiturinnokkaan tai riippukeinuun hyvän kirjan kanssa....
Kyselyn mukaan kirjastoalan ammattilaiset viihtyvät hyvin työssään. Toimenkuvien paisuessa entistä monipuolisemmiksi on huolehdittava...
Minusta piti tulla äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Olin kouluikäisenä taitava...
Lakimuutoksen jälkeen kirjastoihin on voinut työllistyä myös ilman kirjastoalan opintoja. Palvelukoordinaattori Heli Leppäniemelle...
Ideointia, kehittämistä, verkostoitumista ja vertaistukea. Tätä kaikkea oli tarjolla, kun Jytyn viisi ammattialaryhmää...
Kirjastot eivät ole muumioituneita laitoksia, vaan aikaansa seuraavia palveluntarjoajia. Kirjastoalan ammattilaisten moniosaamista ei...
Jyty on voittanut riitauttamansa Oulun kaupungin palkanmaksun keskeytykset käräjäoikeudessa. Kaupunki velvoitettiin maksamaan palkkasaatavat...
Kun Sirpa Warteva aloitti työt ammattikorkeakoulun kirjastossa, hän joutui opettelemaan kaiken kantapään kautta....
Heräsimme helmikuisena torstaiaamuna todellisuuteen, jossa uutisvirtamme tulvii uutisia sodasta. Oikean...
Evästeiden avulla voimme palvella sinua paremmin. Keräämme tietoa verkkosivuston käytöstä. Voit hallinnoida evästeasetuksiasi alta.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
Käytämme sivustolla Google Analytics -evästeitä, jotta voimme seurata kävijöiden käyttäytymistä ja mitata sivuston suorituskykyä.