Lastensuojelulain muutokset tehdään aluksi kahdessa vaiheessa. Syksyllä 2021 on tarkoitus antaa hallituksen esitys lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden henkilöstömitoituksesta, ja laki astuisi voimaan 2022 alusta.
Mitoitukseksi kaavaillaan aluksi tilannetta, jossa yhdellä lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä voisi olla vastuullaan enintään 35 lasta (laki voimassa 2022–2023). Vuodesta 2024 alkaen mitoitus olisi 30 lasta yhtä sosiaalityöntekijää kohti.
On hyvä huomata, että uusi mitoitus ei koske kaikkia lastensuojelun työntekijöitä (esim. lastensuojelulaitosten työntekijät tai ohjaajat), vaan ainoastaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä. Ensin mainitut hoitavat lapsia lastensuojelulaitoksissa, jälkimmäiset katsovat virkamiehinä, että lasten oikeudet toteutuvat lastensuojelussa.
Varsinaista lastensuojelutyötä lastenkodeissa ja muissa laitoksissa tekevän henkilöstön (esim. lastenkodin ohjaajat ja johtajat) henkilömitoituksesta on tarkoitus säätää laki vuoden 2022 keväällä, ja se astunee voimaan vaiheittain 2023 alusta (katso oheisjuttu).
Sosiaalityöntekijöistä jatkuva 10 prosentin vaje
Lakimuutoksen taustalla on 8-vuotiaan Vilja Eerikan surma Helsingissä 2012. Kuolema aiheutui jatkuvasta kaltoinkohtelusta. Lapsen isä ja tämän naisystävä tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen.
Auttaako uusi laki lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä hoitamaan työnsä nykyistä paremmin, erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen?
– Minä näen lakimuutoksen hyvänä asiana. Kentältä tulleiden viestien mukaan lakiakin tärkeämpää on, paljonko asiakkaita on suhteessa annettuihin resursseihin.
– Sekä tutkimusten että käytännön havaintojen mukaan resurssit jakautuvat kovin epätasaisesti ympäri Suomen kuntia, toteaa Puustinen-Korhonen.
Ne 90 prosenttia, jotka ovat töissä, uhkaavat väsyä ja uupua työtaakan alle.
Hän ottaa esille Kuntatyönantajien kahden vuoden välein tehtävän työvoimatutkimuksen: vuoden 2019 selvityksen mukaan sosiaalityöntekijöistä on jatkuvasti 10 prosentin vaje.
– Luku on karu. Pahimmillaan se tarkoittaa, että ne 90 prosenttia, jotka ovat töissä, uhkaavat väsyä ja uupua työtaakan alle, sanoo Puustinen-Korhonen.
– Ja henkilömitoituksen noston [35 asiakasta sosiaalityöntekijää kohti] takia tarvittaisiin lisää koulutettua työvoimaa alalle. Mistä tämä lisäys otetaan?
Varhainen puuttuminen ei pure kovaan ytimeen
Aila Puustinen-Korhonen toivoo myös kiinnitettävän huomiota alan koulutuspaikkoihin, palkkaukseen ja työoloihin. Jos lakisääteisiin lastensuojelun sosiaalialan töihin ei löydy tekijöitä, Puustinen-Korhosella on synkkä epäily.
– Pahimmillaan pätevät työntekijät siirretään matalan kynnyksen sosiaalipalveluista, koska sinne ei ole tulossa mitoitusta. Mutta silloin varhaisen puuttumisen ja ennaltaehkäisyn resurssit hiipuvat.
Yli 20 vuotta lastensuojelussa Espoossa ja Vantaalla työtä tehneenä hän kannattaa matalan kynnyksen palveluita ja ennaltaehkäisyä. Mutta joka vuosi noin prosentti 0–17-vuotiaista on huostassa ja sijoitettuina kodin ulkopuolelle, eli karkeasti noin 600 lasta ikäluokastaan joutuu kovien lastensuojelutoimien kohteeksi.
– Vaikka ehkäisevään lastensuojeluun sijoitettaisiin rajattomasti resursseja, tämä lastensuojelutoimien kova ydin tuskin sulaisi. Mutta auttaisivathan lisäresurssit lievemmissä tapauksissa, pohtii Puustinen-Korhonen.
Ei viisastenkivi tai taikasauva
Puustinen-Korhonen tähdentää, että valtion on osoitettava täysimääräinen lisärahoitus kaikkiin kuntiin kohdistuviin lisätehtäviin.
Hänen mukaansa lasten mielenterveysongelmien lisääntyminen vaatii uudenlaista ajattelua. Jos vuodessa tehdään 45 000 lastensuojelun tarvearviointia ja 14 500 asiakkuutta aloitetaan, eivät lastensuojelun resurssit yksinkertaisesti riitä.
– Ei lastensuojelu ole mikään viisastenkivi tai taikasauva. Arkisia ongelmia on kaikilla ja kaikissa ikävaiheissa, sanoo Puustinen-Korhonen.
Ei lastensuojelu ole mikään viisastenkivi tai taikasauva. Arkisia ongelmia on kaikilla ja kaikissa ikävaiheissa.
Hänen mielestään sosiaalityöntekijä jää kovin yksin, jos lastentarhan henkilöstö, opettajat, kouluterveydenhoitajat ja kaikki lapsia työssään kohtaavat eivät ota enemmän vastuuta ongelmien selvittämisestä.
– Vain yhdessä toimimalla kaikki lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmat saadaan hallintaan, sanoo Aila Puustinen-Korhonen.
