Helsingin kaupungin palveluksessa työskentelevien koulunkäyntiavustajien ammattinimike muuttuu elokuun alusta alkaen koulunkäynninohjaajaksi.
– Tämä on askel oikeaan suuntaan, mutta liian pitkään sen askeleen ottamiseen meni, sanoo Jyty Metropoli ry:n puheenjohtaja Kaisa Soininen.
Ammattiliitto Jyty ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL tekivät töitä ammattinimikkeen muuttamiseksi Helsingissä yli kymmenen vuotta. Ensimmäiset keskustelut asiasta käytiin jo vuonna 2012, Soininen kertoo.
– Kun ammattitutkinnon nimike muutettiin koulunkäynninohjaajaksi vuonna 2013, aloimme ajaa ammattinimikkeen muutosta aktiivisesti.
Soinisen mukaan tie oli kivinen eivätkä keskustelut edenneet, koska kaikki ammattijärjestöt eivät olleet ammattinimikkeen muutoksen takana.
– Kaupunki pelkäsi palkkavaikutuksia, mutta niitähän nimikkeen muuttaminen ei tuo. Kun saimme Superin, Tehyn ja lopulta myös Jukon mukaan, niin sitten rupesi tapahtumaan.
Ammattinimikkeen muuttaminen oli tärkeää, koska uusi nimike tuo tehtävänkuvan paremmin esiin, Soininen sanoo. Samaa mieltä on helsinkiläinen koulunkäyntiavustaja Mari Mäki.
– Uusi nimike kuvaa paremmin työtäni ja sen vaativuutta. En avusta oppilaita pelkästään esimerkiksi pukemisessa ja vessassa enkä ole myöskään opettajan avustaja, vaan oppilaiden ohjaaja ja tuki.
Mäki työskentelee koulunkäyntiavustajana pidennetyn oppivelvollisuuden luokalla Puistolan peruskoulussa. Hänen luokassaan on seitsemän 2.–7. luokan oppilasta.
– Usein ohjaajan työ on sellaista, että sitä ei huomata silloin, kun hän on paikalla, mutta silloin, kun hän jostain syystä ei ole luokassa, silloin se kyllä huomataan, Mäki sanoo.
Helsinki on viimeisiä suomalaiskuntia, joka ottaa käyttöön koulunkäynninohjaajan ammattinimikkeen. Soinisesta se on kehnoa työnantajapolitiikkaa.
– Onhan tämä nyt noloa Helsingin kaupungille. Se tunnetaan modernina kehittäjäkuntana, joka ottaa uudistuksia ensimmäisenä käyttöön.
Helsingin kaupungin kouluissa työskentelee kaikkiaan noin 600 koulunkäyntiavustajaa. Jyty jatkaa heidän työehtojensa parantamista.
Lue myös: Koulunkäynninohjaaja on oppilaita varten