Näkökulmat
26.10.2022

Me ollaan me

Kirjoitan tätä pääkirjoitusta Jyty-risteilyn jälkimainingeissa, kun minulla on reilu kuukausi Jytyn viestintäjohtajan pestiä takanani. Kovasti odotettu risteily osui omasta näkökulmastani erinomaiseen saumaan: pääsin tapaamaan henkilökohtaisesti kymmeniä jäseniämme ja esittäytymään sadoille. Kiitos vielä kanssamatkustajille lukuisista hyvistä keskusteluista! (Ja jos joku pohtii jäsenristeilyn tehoa osana liiton henkilökunnan perehdytystä, voin kertoa, että ihan toimiva konsepti).

Tein risteilyvieraiden joukossa gallupia siitä, miten Jyty edistää heidän hyvinvointiaan. Vastauksissa toistui jäsenyhteisön merkitys ja hyvä yhteishenki. ”Me ollaan me”, kuten eräs vastaaja totesi. Jyty-yhteisö on jäsenillemme voimavara, josta on tärkeää pitää huolta.

Jytyssä ”me” on hyvin heterogeeninen yhteisö eri ammattialojen edustajia eri puolilta Suomea. Monet risteilyllä olleet kertoivat, että jäsenkuntaa kokoavat valtakunnalliset tapahtumat ovat tärkeitä liittoyhteisön rakentajia. Uskon, että ympärillämme tapahtuvat mullistukset ovat vahvistaneet kokoontumisten merkitystä entisestään.

Kokoontumisia ja kohtaamista tarvitaan jatkuvasti myös paikallistasolla. Eräs gallup-vastaaja kehuikin Jytyn olevan hyvin ihmisläheinen liitto. Se on asia, johon vaikuttavuutemme perustuu: yhdistystemme aktiivinen, jäseniä lähellä oleva toiminta antaa liittomme edunvalvonnalle vahvan perustan.

Jyty-yhteisö on jäsenillemme voimavara, josta on tärkeää pitää huolta.

Mielestäni tämä on myös koko suomalaisen ay-liikkeen vahvuus. Ammattiliitoissamme on tieto siitä, miten työntekijöillä menee ja mistä hyvinvoivat ja elinvoimaiset työyhteisöt rakentuvat. Olemme jäsentemme edunvalvojia, työelämäasiantuntijoita ja suomalaisen työelämän kehittäjiä. Tietoamme tarvitaan, mutta on tärkeää muistaa, mistä tietomme tulee. Ilman hyvin toimivaa työpaikkakohtaista verkostoamme menetämme voimamme.

Palasin takaisin ay-viestinnän pariin oltuani joitakin vuosia viestintätoimistohommissa. Nuo vuodet auttoivat entistä paremmin ymmärtämään, miltä tämä työmarkkinamaailma näyttää ulkopuolisen silmin. Lyhyesti sanottuna: ei hyvältä. Media maalaa kuvaa jatkuvasti keskenään riitelevistä liittopomoista, ja liitot ruokkivat vastakkainasettelua kärkevillä tiedotteilla ja twiiteillä. Jytylle on tosin annettava pisteet siitä, että täällä on aina uskottu rakentavan yhteistyön voimaan.

Ymmärrän hyvin, että kovat sanat ja otteet kuuluvat edunvalvontaan. Mutta saataisiinko myönteisillekin asioille yhtä paljon näkyvyyttä – ja jos ei valtakunnan mediassa, niin edes omissa liittomedioissamme?

Jytyn tuoreena viestintäjohtajana näen toiminnassamme valtavasti mahdollisuuksia. Toki uhkakuvia ja kehityskohteitakin piisaa, mutta kun annamme ”me ollaan me” -ajattelun ohjata toimintaamme ja viestintäämme, emme eksy kurssilta.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.