Suomi tarvitsee vauvoja. Silti perheen perustaminen tarkoittaa usein kitkaa työelämässä. Vakituisen työpaikan saanti on nuorelle naiselle haaste, joten hän tahkoaa määräaikaisuuksia toivoen, että joskus tulisi sopiva hetki tavoitella lapsihaaveita. Mies saattaa yhä törmätä asenteeseen, jonka mukaan lasten hoito kuuluu naiselle.
Perhevapaajärjestelmä on kehittynyt tasa-arvoisemmaksi mutta asenteissa on vielä tekemistä. Lapsen syntymä pitää myös työelämässä nähdä pelkästään myönteisenä asiana, joka tapahtuu molemmille vanhemmille. Väitän, että jos perhevapaata suunnittelevaa kohdellaan siinä hetkessä hyvin, hänestä saa pitkäaikaisen ja lojaalin työntekijän.
Mies saattaa yhä törmätä asenteeseen, jonka mukaan lasten hoito kuuluu naiselle.
Varhaiskasvatus on tärkeä osa työn ja perheen yhteensovittamista. Vanhempien on helpompi olla töissä, kun lasta hoitavat ammattitaitoiset ja välittävät hoitajat. Tunnen yhä suurta kiitollisuutta omien poikieni ihanalle päiväkotihenkilöstölle.
Ruuhkavuosien väistyessä kohtaamme uudenlaisia haasteita, kun omat vanhempamme ikääntyvät ja kaipaavat huolenpitoa.
Elämän peruspalikoissa läheiset ovat etusijalla. Humaani työelämä tunnistaa ja huomioi tämän. Se ei ole työstä pois vaan päinvastoin tukee jaksamista ja motivaatiota.