Äitini muutti jokin aika sitten maaseudun rauhasta Vantaalle, lähelle lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Se oli rohkea teko, joka oli osin pakon sanelemaakin, sillä eläminen yksin omakotitalossa keskellä metsää ei enää ollut helppoa tai turvallistakaan.
Vaikka muutos ei tulisi yllättäen, se tulee usein sen verran kovaa vauhtia, että hallinnan tunne on hutera. Oman elämän, yhteiskunnan ja työpaikkojen muutostilanteissa onkin tyypillistä ihmetellä, että eikö tätä nähty etukäteen. Miksi alamme toimia vasta, kun on ihan pakko?
Ihminen on tuomittu olemaan mittakaavan vanki. Jos ongelma ei ole kouriintuntuva, emme ota sitä tosissamme. Siksi muutos olisi otettava omiin käsiin. Mutta voimmeko oikeasti hallita elämäämme, saati ilmastonmuutosta tai eläkepommia?
Vaikka muutos ei tulisi yllättäen, se tulee usein sen verran kovaa vauhtia, että hallinnan tunne on hutera.
Omaa toimijuutta ja hallinnan tunnetta voi vahvistaa kysymällä, mitä toivomme juuri nyt ja tulevaisuudessa. Mitä muutosta kaipaamme? Miltä elämä tai maailma näyttää sitten, kun olemme siihen tyytyväisiä?
Nämä kysymykset kannustavat toimimaan ja auttavat priorisoinnissa. Ne toimivat unelmakartan tekemisessä, mutta auttavat myös vaikeissa päätöksissä ja kriisin keskellä.
Äitini on nyt tyytyväinen vantaalainen, mutta tiedän, että muutto on ottanut koville. Olen ylpeä siitä, että hän halusi katsoa eteenpäin.
