Hyvinvointi
26.10.2022

Anna Perhon 5 vinkkiä muutokseen

Miten sietää muutoksia, joita ei voi sietää? Tämä oli toimittaja, valmentaja Anna Perhon aiheena, kun hän puhui muutoksesta ja siitä selviytymisestä M/S Jytyllä. Tiivistimme Perhon esityksen viiden kohdan vinkkilistaksi.

Teksti: Jaana Parkkola Kuvat: Tuomas Muhonen
Toimittaja Anna Perho piti Jytyn jäsenristeilyllä hyvinvointiluennon, jonka aiheena oli muutos ja sen sietäminen.

1. Ole itsellesi armollinen

Ihminen vastustaa luontaisesti muutosta. Muutosvastaisyyden syyt johtuvat perustarpeistamme ja aivojemme toimintalogiikasta. Kyse on siis hyvin perustavanlaatuisista tekijöistä, jotka hallitsevat ajatteluamme.

Perustarpeisiimme kuuluvat sekä turvallisuudentunne että vaihtelunhalu. Elämä on jatkuvaa tasapainoilua näiden kahden tarpeen välillä. Ihminen on tyytyväisin siellä missä on hyvä ja turvallista olla, mutta samaan aikaan kurkotellen kohti jotain uutta. Jos tiedostamaton ajattelumme saisi päättää, pysyisimme aina tutulla ja turvallisella polulla.

 

2. Tunnista oma muutoksensietokykysi

Sietokykymme muutokselle on yksilöllistä. Olemme säilyttäjiä tai uudistajia tai usein kumpaakin. Lohdullista on, että molempia tarvitaan muutoksen läpivientiin. Säilyttäjät työskentelevät hitaasti ja tarkasti ja valmistautuvat hyvin. He muistavat määräajat ja pysyvät hyviksi totutuissa tavoissa. Uudistajat työskentelevät nopeasti, pohtivat eri vaihtoehtoja ja ovat avoimia uusille ideoille.

Muutoksessa on tärkeää tunnistaa erilaiset ihmistyypit ja tarjota heille heidän kaipaamaansa informaatiota: mikä muuttuu, mikä säilyy, mikä aikataulu on, millaisia mahdollisuuksia muutos tarjoaa.

Olemme säilyttäjiä tai uudistajia tai usein kumpaakin. Lohdullista on, että molempia tarvitaan muutoksen läpivientiin.

 

3. Lisää hallinnantunnetta

Emme tiedä, mitä muutos tuo lopulta tullessaan. Siksi se pelottaa. Mikä avuksi, jos muutos on joka tapauksessa tehtävä? Pelkoa hälvennetään vahvistamalla hallinnantunnetta. Muutoksessa hallinnantunne tyypillisesti häviää, kun tutut kuviot muuttuvat.

Siksi on olennaista miettiä, mikä muutoksessa lisää hallinnantunnetta. Tarjoamalla tietoa, jakamalla vastuita ja keskustelemalla ihmisten kanssa vahvistamme muutoksen keskellä olevien ymmärrystä ja keinoja vaikuttaa muutokseen.

 

4. Pohdi, mitä hyötyä muutoksesta on sinulle

Luontaisen säilyttäjäroolimme takia suhtaudumme muutokseen usein kielteisesti. Siksi omaa ajattelua on tärkeää yrittää haastaa. Muutoksen kynnyksellä on nimittäin aina se pieni riski, että kaikki meneekin ihan hyvin.

Meidän jokaisen paras kannustaja ja paras vastustaja löytyy päämme sisältä. Uusien asioiden omaksuminen ja hyväksyminen on iso prosessi, jossa pääsee helpommalla, jos pystyy pohtimaan, voiko muutos tuoda itselle jotain hyödyllistä.

Muutoksen kynnyksellä on aina se pieni riski, että kaikki meneekin ihan hyvin.

 

5. Keskity siihen mihin voit vaikuttaa

Hyvän elämän perusta on, että keskittyy asioihin, joihin voi itse vaikuttaa. Se lisää hyvinvointia ja hallinnantunnetta.

Lue myös: Jäsenristeily lastasi laivan lähes tuhannella jytyläisellä

Gallup Jyty-risteilyllä: Mikä luo sinulle hyvinvointia töissä?

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.