Työelämä on isossa murroksessa, ja vanhat ammatit katoavat digitalisaation myötä. Erityisessä vaarassa ovat suorittavaa työtä tekevät, kuten sihteerit ja hallintoalan ihmiset. Heiltä loppuvat työt kokonaan.
Kuulostaako tutulta? Vaikka tutkijat eivät näin dramaattista kuvaa olekaan piirtäneet työelämän kartalle, työntekijöiden mielissä tilanne voi näyttäytyä juuri tällaiselta.
Tampereen yliopiston sosiologian emeritusprofessori Harri Melin toppuuttelee. Hän ei usko, että kovinkaan monet työt ja ammatit loppuisivat vaikkapa massiivisiin yt-neuvotteluihin, joiden päätteeksi joitain työtehtäviä ei olisi enää olemassa.
”Muutos on hitaampaa ja hiipivämpää. On paljon todennäköisempää, että vanhojen työntekijöiden jäädessä eläkkeelle heidän tehtävänsä organisoidaan uudelleen. Mutta on selvä, että töiden ja tehtävien sisällöt muuttuvat jo nyt. Ja siihen kannattaa varautua”, Melin sanoo.
Tekniikka on hyvä apulainen, mutta ihmisiä tarvitaan aina.
Kautta aikojen teknologiset innovaatiot ovat vieneet työpaikkoja mennessään, mutta luoneet samalla uusia ja muovanneet ammattien sisältöjä. Esimerkiksi moni sihteeri on tänä päivänä pikemminkin ihmissuhdeasiantuntija, joka huolehtii osaltaan, että hänen esihenkilönsä pystyy tekemään oman työnsä hyvin ja ajallaan.
”On myös osoittautunut harhaksi, että esimerkiksi tekoälyn ja automaation myötä ihmisiä ei enää tarvittaisi. Tekniikka on hyvä apulainen, mutta ihmisiä tarvitaan aina muun muassa ylläpitämään ja huoltamaan erilaisia järjestelmiä. On paljon ihmistyötä vaativia töitä, joissa robotiikka ja teknologia ovat hyviä apureita. Ne eivät silti voi ikinä korvata ihmistä, eli kasvokkaista vuorovaikutusta, tunneälyä ja lohduttavia sanoja. Enkä puhu nyt vain hoiva-alan töistä, vaan yhtä lailla insinöörin, sihteerin tai hallintoalan tehtävistä.”
Ratkaisevaa on kyky opetella uutta
Miten työelämän vääjäämättömään muutokseen sitten kannattaisi valmistautua? Tulevaisuuden teknologioita ja megatrendejä tutkineen tietokirjailija Perttu Pölösen mielestä ainakin ennakoiden. ”Me olemme hyviä sopeutumaan, mutta ehkei silti kannata odottaa tilanteen kriisiytymistä, vaan koettaa toimia ennakoiden ja valmiuksia päivittäen. Tulevaisuus ei vain tapahdu, voimme useimmiten vaikuttaa siihen myös itse.”
Niin Pölösen kuin Melininkin mukaan tulevaisuuden työelämätaidoista ratkaisevimpia ovat kyky opetella uutta ja päivittää osaamistaan. Ei siis välttämättä kouluttautumalla täysin uudelle uralle, vaan parantamalla valmiuksia uuden oppimiseen.
Ammattien sisällöt muuttuvat ja teknistyvät. Siivoojankin on koko ajan päivitettävä osaamistaan materiaaleista. Maanviljelijän on hallittava tekniikkaa ja ainakin alkeet kemiasta.
”Vastaavalla tavalla kaikki toimialat ja ammatit teknistyvät. Niinpä esimerkiksi matematiikka ja samalla filosofia kehittävät käsitteellistä ajattelua, kykyä hahmottaa asioita. Tällaisia taitoja tarvitaan melkein kaikkialla. Elinikäisen oppimisen merkitys lisääntyy valtavasti. Tässä mielessä hallituksen päätös lakkauttaa aikuiskoulutustuki on hyvin lyhytnäköistä ja typerää. Tukea tarvitsevat aivan kaikki koulutustasosta riippumatta”, Melin sanoo.
Tulevaisuuden työelämätaidoista ratkaisevimpia ovat kyky opetella uutta ja päivittää osaamistaan.
Äärimmäisen tärkeitä taitoja ovat myös työelämän vuorovaikutustaidot sekä kollegana, tiimiläisenä ja pomona oleminen. ”Tuntuu, että etenkin nuoremmat ikäpolvet tarvitsevat vanhempia enemmän opastusta työelämätaitoihin. Uskon puhelimen ja tietokoneen kaventaneen ihmisten maailmaa. Vuorovaikutus on kyllä lisääntynyt, mutta se on aiempaa välitteisempää.
On eri asia näppäillä viesti puhelimeen tai lähettää sähköposti kuin kohdata ihminen kasvotusten”, Melin sanoo.
”Mitä syvemmälle teknologioissa mennään, sitä tärkeämpiä ovat kaikki sellaiset asiat, joita ei googlettamalla opi: katsekontakti, läsnäolo ja välittäminen. Väitän, että taidot, jotka erottavat meidät koneista, tekevät meistä myös onnellisempia”, Pölönen sanoo.
Tutkinnon sijaan osaamisen näyttämistä
Suomi on tutkinto-orientoitunut maa, ja tutkinnoilla on paikkansa. Mutta aina osaamisen kerryttämiseen ei tarvita tutkintoa.
”On yhdentekevää, miten osaamisen hankkii. Tärkeintä on kyetä osoittamaan vaikkapa näyttötutkinnolla mitä osaa. Eri ammateissa ja tehtävissä pitäisi olla erilaisia paikkoja kohentaa ja näyttää osaamistaan”, Melin sanoo.
Tässä törmätään rahaan. Kuka osaamisen kartuttamisen maksaa? Mikä on yritysten tai työnantajien osuus, mikä työntekijän tai valtion?
”Tätä yhtälöä ei ole vielä ratkaistu yrityksistä huolimatta, ja se hiertää osaamisen kehittämistä ja myös elinikäisen oppimisen kehittämistä”, sanoo Melin, joka on itsekin ollut opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmässä pohtimassa asiaa.
Itseään kannattaa altistaa uusille asioille rohkeasti ja mieli avoimena.
Entä jos pelottaa, ettei opi?
Jatkuva uusien taitojen opettelu, alati muuttuvat ohjelmistot ja uudet käytänteet voivat ahdistaa ja pelottaa. Pysynkö kehityksen kelkassa?
Melin muistuttaa, että pelko on luonnollista. Uuden oppiminen on vaikeaa ja vaatii työtä.
”Olemme myös oppijoina erilaisia. Siksi työelämän taitojen opetteluun pitää olla erilaisia oppimisen polkuja, jotta nekin, jotka luulevat olevansa tyhmiä, innostuvat oppimaan.”
Jos työ sittenkin tuntuu karkaavan alta, Pölönen pitäisi pään kylmänä: ”Edistyneimmät yritykset ymmärtävät jo, että työnhakijan eteenpäin katsova asenne ja innostus uuteen on huippu-cv:tä ja työkokemustakin tärkeämpää. Itseään kannattaa altistaa uusille asioille rohkeasti ja mieli avoimena.”
Lue myös: Miten jytyläiset ovat opiskelleet töiden ohessa?
Lue myös: Tarvitaan uusia tapoja pätevöityä
