Työsuhde
19.12.2019

Usein kysyttyä: Milloin työnantaja voi tehdä koeaikapurun?

Aloitin työt tänä vuonna helmikuun alussa. Olin työsuhteessa, jossa oli sovittu 6 kuukauden koeajasta. Heinäkuun loppupuolella työnantaja järjesti kuulemistilaisuuden koskien minun työsuhteeni jatkoa. Kuulemistilaisuuden jälkeen työnantaja teki koeaikapurun ja olen todella pettynyt, koska käytännössä työnantaja ei ilmoittanut mitään konkreettista syytä työsuhteeni päättymiselle. Voiko työnantaja tehdä näin?

Teksti: Heikki Wilén

Lain mukaan kumpikin osapuoli voi tehdä koeaikapurun. Koeajan tarkoituksena on arvioida toisen osapuolen soveltuvuutta puolin ja toisin. Koeaikapurun voi tällöin tehdä koeajan tarkoitusta vastaavalla syyllä, kunhan purkamisen syy ei ole syrjivä tai koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallinen.

Joskus työnantajat saattavat ilmoittaa koeaikapurun syyksi vain koeajan. Laissa kuitenkin lukee, että työntekijän pyynnöstä työnantajan on ilmoitettava työnantajan tiedossa olevat purkamisen syyt, joiden perusteella työsopimus on päätetty. Tällä perusteella työntekijän kannattaa pyytää lisätietoja koeaikapurun syistä.


Heikki Wilén
Työmarkkinalakimies, Jyty

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.

Yksityisyyden yleiskatsaus
Jyty-lehti.fi

Evästeiden avulla voimme palvella sinua paremmin. Keräämme tietoa verkkosivuston käytöstä. Voit hallinnoida evästeasetuksiasi alta.

Toiminnalliset evästeet

Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.

Kävijämittaus ja analytiikka

Käytämme sivustolla Google Analytics -evästeitä, jotta voimme seurata kävijöiden käyttäytymistä ja mitata sivuston suorituskykyä.