Työsuhde
27.08.2020

Korona mullisti TOSIlaisten kevään

Koronaepidemiasta johtunut koulujen sulkeminen viime keväänä osui koko voimallaan myös yksityisen opetusalan oppilaitoksiin ja opistoihin. Kun peruskoulut avattiin lukukauden lopuksi kahdeksi viikoksi, oppilaitokset pitäytyivät etäopetuksessa.

Teksti: Jaakko Takalainen Kuvat: Kaija Vauhkonen
Syksyn omenasato alkaa jo kypsyä Kaija Vauhkosen puutarhassa. Spesian syksyn opetuksen pitäisi alkaa normaalina lähiopetuksena. Mutta ministeriöiden määräyksiä totellaan hänen mukaansa tarkasti.

Yksityisen opetusalan jytyläisen yhdistyksen TOSIn puheenjohtaja Kaija Vauhkonen pääsi todistamaan eturintamassa koronaviruksen vaikutusta suomalaiseen opistokenttään.

Hän työskentelee ohjaajana Ammattiopisto Spesian Pieksämäen-yksikössä. Se on erityisoppilaitos, joka on tarkoitettu erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille. Tuen syy voi olla vamma, sairaus tai kehityksessä viivästyminen.

– Kun maan hallitus määräsi lähiopetuskiellon 17. maaliskuuta, meilläkin lähiopetus loppui ja siirryttiin etäopetukseen. Oppilaitokset sulkivat ovensa, asuntolat tyhjenivät.

– Opettajat ja me ohjaajat kävimme kouluilla korkeintaan kerran pari viikossa, opiskelijat hakivat työvälineitä ja tavaroita asuntolasta, Vauhkonen muistelee.

 

Digiloikka onnistui

Aluksi Spesian ohjaajat lähettivät tehtäviä oppilaille kirjeitse. Mutta jo maaliskuun puolenvälin jälkeen tehtiin digiloikka. Työnantaja tarjosi tietokoneen, älypuhelimen ja nettiyhteydenkin niille, joilla ei sellaisia ennestään ollut.

– Vaikka aikaisempaa kokemusta ei etäopetuksesta ollut, digiloikka onnistui. Teamsin opiskeluun meni hetki, mutta ihmeen nopeasti sekä opettajat ja ohjaajat että opiskelijat huoltajineen sen omaksuivat, toteaa Vauhkonen.

Yksityisen opetusalan oppilaitokset, korkeakoulujen ja toisen asteen koulujen tapaan, eivät avanneet oviaan toukokuun kahdeksi viimeiseksi viikoksi vaan jatkoivat etäopetuksessa kevätlukukauden loppuun.

– Meillä oli tunnin mittainen virtuaalikevätjuhla 25. toukokuuta. Spesian Järvenpään-yksikössä oli juontaja, valmistuva oppilas piti puheen, sekä henkilökunta että opiskelijat esiintyivät. Meillä oli oikein onnistunut vaikka erilainen kevätjuhla, sanoo Vauhkonen.

Vaikka aikaisempaa kokemusta ei etäopetuksesta ollut, digiloikka onnistui.

Hänen mielestään ohjaajan etätyön tärkein apu oli puhelin ja tietokone. Niiden jatkuva käyttö teki kuitenkin etätyöstä uuvuttavaa.

– Kun oli istunut työhuoneessa luurit korvilla kuusi tuntia, kellon lyödessä neljä sitä otti luurit pois, sulki tietokoneen ja laittoi työpuhelimen äänettömälle oikein mielellään. Sen verran raskasta etätyö puhelimen ja tietokoneen välityksellä on, toteaa Vauhkonen.

Muun muassa salassapitosäännösten takia kaikkia työasioita ei voinut hoitaa etänä. Ohjaajien piti edelleen silloin tällöin käydä oppilaitoksella, eikä kaikkea toimistohenkilökuntaa voinut lomauttaa.

Kaija Vauhkonen antaa pisteet työnantajalle etätyövälineiden ja -mahdollisuuksien järjestämisestä. Mutta tyylipisteitä häneltä ei heru niiden työntekijöiden – keittäjät, siivoojat ja asuntolan henkilöstö – kohtelusta, jotka eivät voineet etätyötä tehdä.

Noin 140 työntekijän, joista kymmenkunta oli TOSIlaista, palkanmaksu keskeytettiin 4–5 viikoksi. Spesia Oy:n talouden suojelu ei näiden työntekijöiden taloutta ainakaan parantanut. Työnantajalla ei ollut osoittaa korvaavia töitä etänä. Tämän vuoksi nämä työntekijät siirtyivät työsopimuslain 2 luvun 12 pykälän nojalla palkanmaksun keskeytykseen.

 

Kesä ilman palkkaa

Koronan aiheuttamien lomautusten tai palkanmaksun keskeytysten lisäksi Kaija Vauhkonen haluaa kiinnittää huomiota yksityisen opetusalan vuosittain toistuvaan epäkohtaan. Toisin kuin opettajat, ohjaajat lomautetaan kesäksi tai heidät on palkattu määräaikaiseksi elokuusta toukokuuhun.

On myös niitä, jotka taloudellisten tai muiden syiden takia vaihtavat alaa toistuvien lomautusten takia. Meillä kun palkat eivät korkeat ole.

– Joillekin lomautus kesäksi sopii. Mutta on myös niitä, jotka taloudellisten tai muiden syiden takia vaihtavat alaa toistuvien lomautusten takia. Meillä kun palkat eivät korkeat ole.

– Olemme TOSIssa pitäneet esillä, että lomautuskäytäntö heikentää koko alan vetovoimaisuutta, Kaija Vauhkonen toteaa.

TOSI-työtä yksityisen opetusalan oppilaitoksissa

Jyty Yksityinen opetusala TOSI ry:ssä (perustettu 1994) on jäseniä 550. He työskentelevät yksityisen opetusalan oppilaitoksissa: esimerkiksi liikunta-alan oppilaitoksissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, kansalais- ja työväenopistoissa ja erityisoppilaitoksissa.

TOSI-työtä tehdään toimistoissa, kirjastoissa, opetustehtävissä, atk-tukihenkilöinä, keittiöissä, valvonta-, huolto- ja korjaustehtävissä sekä yrittäjinä.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.