Moni muistaa Jasmin Hamidin Salattujen elämien Katariina Mäkelänä. Omissa toiveissa hänellä siintää monipuolinen näyttelijäntyö.
Nuorempana fillarilähettinä ja latinalaistanssinopettajana toiminut Hamid on ehtinyt niin juontajaksi, poliitikoksi, somevaikuttajaksi kuin yrittäjäksi.
Miten kuvailisit urapolkuasi?
– Uteliaan luonteen sillisalaatti, vailla varsinaista urasuunnitelmaa.
Tv-urasi alkoi ysiluokkalaisena nuortenohjelma Iineksen juontajana. Millaista se oli?
– Unelmien täyttymys!
– Koin olevani siinä hyvä. Ja tienasin omaa rahaa.
Harkitsin usein alanvaihtoa. Onneksi kävin Teatterikorkeakoulun loppuun.
Pääsit Teatterikorkeaan ensiyrittämällä. Miten opiskeluaika vaikutti sinuun?
– Olin vasta 19-vuotias. Oli rankkaa kasvaa aikuiseksi niin intensiivisessä opinahjossa.
– Kontrasti oli suuri. Lukiossa erityisestä, tv:stä tutusta tuli TeaKissa vain yksi muiden joukossa.
– Harkitsin usein alanvaihtoa. Onneksi kävin koulun loppuun.
Vuosina 2009–2013 olit Salkkareissa. Miksi jätit suosikkisarjan?
– MTV3 tarjosi töitä lotto-ohjelmassa, jossa jatkoin vuoteen 2021 asti.
– Olin jo kaivannut seuraavaa askelta. Silti oli vaikea jättää kiva työyhteisö ja mukava duuni.
Vuoden 2008 kuntavaaleista alkoi edustajuus Helsingin Vihreissä. Kolmannen kauden jälkeen luovuit poliittisesta urasta. Miksi?
– Lasten synnyttyä perheen, työn ja politiikan yhdistelmä kävi vaikeaksi.
Miten sinusta tuli sijoittaja?
– Salkkari-aikana aloin pohtia alan epävarmuutta. Kollegan kerrottua sijoittamisesta, päätin ottaa raha-asiani haltuun. Aloin harrastaa sijoittamista 27-vuotiaana.
– Yksi lehtihaastattelu toi paljon hyvää palautetta. Rohkaistuin puhumaan rahasta työkseni, mukaan tulivat luennot ja podcastit.
Kesällä 2022 aloitit Jälkipörssin raatilaisena. Millainen pesti se on?
– Olin otettu, kun tällainen tavis pyydettiin talousalan upeiden ammattilaisten joukkoon.
– Suora lähetys jännittää. Saan palautetta, että puhun aiheesta tarpeeksi tavallisesti.
Puhun palkoista kollegojen kanssa. Pätkätyöläisten pitää olla samalla puolella.
Raha on ollut Suomessa tabu. Miksi siitä pitää puhua?
– Sijoittaminen on jo monien harrastus. Se on yleissivistävää kuten politiikkakin.
– Puhun myös palkoista kollegojen kanssa. Pätkätyöläisten pitää olla samalla puolella.
– Säästäminen niin hyvän kuin pahan päivän varalle on aina ollut minulle tärkeää.
Puhuuko nainen rahasta eri tavoin kuin mies?
– Sijoittajat ovat kaikki erilaisia ihmisiä.
– Ehkä naiset miettivät raha-asioissaan enemmän läheisiä kuin omaa hyötyä.
Vuonna 2021 perustit viestintäalan yrityksen. Mitkä ovat työsi haasteet? Entä hyvät puolet?
– Haasteita ovat epävarmuus ja ajankäyttö. Hyviä puolia taas itsenäisyys ja joustavuus.
Millaisia ovat työelämähaaveesi?
– Kaipaan näyttelijäntyötä. Ja työyhteisöä.
– Haaveilen asiaa ja viihdettä yhdistävästä tv-ohjelmasta, jossa vakavia asioita käsitellään vähän kevyemmin.
Miten säilytät yksityisyytesi?
– Uskon sen menevän intuitiolla oikein.
Kuinka huolehdit jaksamisestasi?
– Kuulostelen oloani ja pyrin aika ajoin vähentämään töitä.
– Pelaan tennistä.
– Ja olen hyvä laiskottelemaan.
Puhun lapsilleni äidinkieltäni tataaria.
Kuulut Suomen tataareihin. Miten tämä näkyy elämässäsi?
– Pieni yhteisömme pitää tiiviisti yhteyttä.
– Puhun lapsilleni äidinkieltäni tataaria.
Elämänmottosi?
– Ehkä äidiltä kuultu: Aina ei tarvitse saada viimeistä sanaa.
– Minulle se merkitsee kykyä lukea tilannetta.