Ammatit
04.02.2021

Rosa Kettumäki, selkosanainen vuorotyöläinen

Joskus Rosa Kettumäki pohtii, voiko toimittajuutta edes kutsua työksi, kun siitä nauttii niin paljon.

Teksti: Hannele Niemi Kuvat: Matti Matikainen
Rosa Kettumäki on siirtynyt Aamu-tv:stä Ylen Nuorten toimitukseen, missä hän on mukana luomassa aivan uusia konsepteja. – Olen superinnoissani, sekä haikeana, toimittaja-juontaja sanoo.

Ylen Perjantaista ja Aamu-tv:stä tuttu Rosa Kettumäki elää muutosaikaa.

– Siirryn Ylen Nuorten toimitukseen, missä olen mukana luomassa aivan uusia konsepteja.

– Olen superinnoissani, sekä haikeana, toimittaja-juontaja pohti loppuvuodesta 2020.

Oliko Yle toivepaikkasi?

– Ei varsinaisesti. Työreittini on ehkä hieman outo.

– Tein jo 2008 Nuorten Ääni -toimituksen harrastajana Ylelle nuorten kuntavaaliohjelmaa. Linnanmäen kesätyöntekijöistä A-studioon tekemäni jutun jälkeen minulle tarjottiin 2011 A-studiosta töitä freelancerina.

Kuuloliitto on palkinnut toimittaja Rosa Kettumäen selkeästä puheesta.

Valmistuit Metropoliasta medianomiksi. Onko opinnoista hyötyä työssäsi?

– Elokuva- ja tv-opinnot ovat hyvä pohja alalle.

– Ammattikorkeakoulussa ehkä panostetaan enemmän tekniseen osaamiseen. Uutisosaamista olen syventänyt työelämässä.

Mikä erottaa toimittajan ja juontajan työt?

– Omassa työssäni nämä roolit sekoittuvat. Juontajana olen myös toimittaja, jolla on journalistinen vastuu sisällöistä.

Omassa työssäni roolit sekoittuvat. Juontajana olen myös toimittaja, jolla on journalistinen vastuu sisällöistä.

Kuuloliitto palkitsi sinut selkeästä puheesta. Synnyitkö selkosanaiseksi?

– Palkinto nauratti lapsuusystäviäni, minähän tunnetusti ajattelen puhumalla ja vaihdan ajatustakin kesken lauseen.

– Olen harjoitellut ahkerasti puheilmaisua. Vielä on paljon tehtävää, jotta saavuttaisin aiemman palkitun Matti Röngän tason.

– Vaikka arvomaailma ei paikasta riipu, koen itselleni toimittajana olevan hyötyä siitä, että olen asunut myös maaseudulla, Iitistä kotoisin oleva Rosa Kettumäki sanoo.

Olet maininnut politiikan lempiaiheeksesi. Miksi?

– Ajattelen politiikan laaja-alaisesti. Se heijastaa aikaa ja ihmisiä.

– Politiikan historiakin kiinnostaa. Vuosikymmenten takaiset päätökset näkyvät yhä ajassamme.

Politiikan historiakin kiinnostaa. Vuosikymmenten takaiset päätökset näkyvät yhä ajassamme.

Aamu-tv:ssä aiheet vaihtuvat lennossa. Miten siitä selviää?

– Ryhmätyöllä. Jokaisen ohjelman käsikirjoitus syntyy yhteistyössä tuottajan ja taustatoimittajien kanssa.

– Toki juontajan pitää valmistautua kysymyksiin ja tehdä kotiläksyt hyvin.

Miten vuorotyö vaikuttaa elämään?

– Kun herätys on klo 3 kolmena yönä peräkkäin ja alat heti iltapäiväneljältä valmistella seuraavaa lähetystä, joutuu totta kai miettimään, miten nukkuu, syö, liikkuu.

– Onhan se järjetön työaika, mutta väliin mahtuu monta vapaapäivää.

Toivon työni edistävän empatiaa ja ymmärrystä.

Mikä aihe on koskettanut erityisesti?

– Ihmiset, jotka kertovat jotain henkilökohtaista ensi kertaa tv:ssä.

Perjantaissa haastattelin Syyriasta Suomeen turvapaikanhakijana tullutta Nemat Khalilia. Kesken haastattelun minulle kirkastui, että tässä on yksi niistä ihmisistä, joista media puhuu ”siirtolaistulvana”. Hän luottaa minuun kertomalla tarinansa, antaen samalla äänen monille saman kokeneille.

– Toivon työni edistävän empatiaa ja ymmärrystä.

Rosa Kettumäkeä koskettaa työssään erityisesti ihmiset, jotka kertovat jotain henkilökohtaista ensi kertaa tv:ssä.

Näkyykö Iitti sinussa?

– Varmasti se säilyy aina ajattelussani. Tiedän, mitä on olla mopokorttia toivova teini taajamien ulkopuolella.

– Vaikka arvomaailma ei paikasta riipu, koen itselleni toimittajana olevan hyötyä siitä, että olen asunut myös maaseudulla.

Vaikka arvomaailma ei paikasta riipu, koen itselleni toimittajana olevan hyötyä siitä, että olen asunut myös maaseudulla.

Miten korona vaikuttaa elämääsi?

– Varmasti monin tavoin, vielä on liian aikaista arvioida.

– Sain kasvaa maailmassa, josta tuli koko ajan avoimempi. Kaukaisimmatkin paikat olivat saavutettavissa.

– Nyt on tullut uudenlaista huolta. Ehkä suhtautuminen kotiin muuttuu pysyvästi.

Sattuman saattelema

Vuonna 1991 Iitin Hiisiössä syntyneen Rosa Kettumäen haave oli Kallion ilmaisutaidon lukio, minne hän yllätyksekseen pääsi.

– En varsinaisesti pyrkinyt Iitistä pois, siellä en vain voinut harrastaa teatteria tahtomallani tavalla.

16-vuotiaana Helsinkiin yksin muuttanut tyttö ei silti haaveillut näyttelijäntyöstä, jos ei toimittajankaan.

Toimittajaksi hän päätyi Ylen Nuorten Ääni -toimituksen ohjelmien kautta.

– Sattumalta löytämäni harrastus oli niin innostava, että siitä tuli työni.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.