Sitkeästi omaa tietään kulkeneen muusikon ura näyttää lähteneen todelliseen kiitoon maaliskuussa ilmestyneen kolmannen levyn, Toinen nainen myötä.
1985 Tammisaaressa syntynyt Jannika Bergroth, nyt Wirtanen, kokee yhä olevansa se runotyttö, joka ei ymmärrä ilkeyttä ja valitsee aina kiltteyden.
Hän on ehtinyt työskennellä niin tarjoilijana kuin vaatemyymälänpäällikkönä. 16-vuotiaana kotoa Kokkolasta Vaasan IB-lukioon lähtenyt tyttö teki jo tuolloin useampaa asiaa kerrallaan, opiskeli ja työskenteli.
Tuoreimpia hankkeita on oman vaatemalliston suunnittelu.
Jannika B muistetaan sekä Idolsista että X Factorista, mutta kuinka moni tietää MBA-tutkinnosta, jonka lopputyö käsitteli arvonlisäveroa?
Taistelit näkyvästi ALV-lain puolesta. Miten vasta voimaan astunut laki vaikuttaa työhösi?
– Pystyn nyt nostamaan työntekijöideni palkkoja.
– Nykyään suuri osa muusikoista ja musiikintekijöistä on yrittäjiä, mitä aiempi laki ei tunnustanut.
Puhut julkisuudessa kiusaamisesta, uupumuksesta ja musiikkibisneksen kovuudesta. Millaista palautetta saat?
– Monikaan artisti ei ota kantaa vaikeisiin asioihin. Itse tahdon vaikuttaa, positiivisuuden kautta. Julkisuus ei aina ole helppoa, mutta ainakin sitä voi yrittää hyödyntää hyvään.
– Pääosin palaute on myönteistä.
Mitä sanoisit sille parikymppiselle Jannikalle, joka osallistui ensi kertaa Idolsiin?
– Ehkä se Jannika voisi opettaa nykyistä. Idolsista pudotuskaan ei vienyt luottamustani.
– Sen jälkeen olen noussut jaloilleni ja aloittanut alusta monta kertaa. Luova työ vaatii jatkuvaa nollasta lähtöä.
Vuodesta 2011 musiikki on ollut päätyösi. Mikä on muuttunut näinä vuosina?
– Ikä tuo viisautta, ja vuodet ovat kasvattaneet.
– Olen myös löytänyt tavan tehdä musiikkia niin, että ilo säilyy läpi prosessin.
Millainen musiikkibisnes on nuorille naisille?
– Moni voi huonosti tällä raa’alla alalla, josta glamour on kaukana. Ihmisillä on usein vääristynyt kuva siitä, mitä tämä on.
– Välillä pohdin uravalintaani ja motiivejani. Kun tätä tekee musiikin takia, kantaa se pidemmälle kuin jos lähtisi vain tekemään rahaa.
Sinulla on puolisosi Toni Wirtasen kanssa kohta neljävuotias tytär. Miten kahden muusikon arki sujuu?
– Ihana ystäväni auttaa, samoin mummot ja vaarit tarpeen mukaan.
– Toistaiseksi on mennyt hyvin.
Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi?
– Kun saan herätä terveenä, mennä kahvikupin kanssa flyygelille ja musisoida musikaalisen tyttäreni kanssa.
Olet monien idoli. Kuka on sinun esikuvasi?
– Oma äitini. Hänellä on sydän paikallaan.
– Kouluterveydenhoitajana äiti on ollut monen nuoren tukena. Olisipa minulla edes puolet hänen empaattisuudestaan ja epäitsekkyydestään!
Millaisia urahaaveita sinulla on?
– Toki olisi kiva tehdä isoja jäähallikeikkoja, mutta ehkä vielä joskus teen vain flyygeli ja minä -keikan, jolla kerron tarinoita.
– En ole mikään pianisti, pääinstrumenttini on ääni. Minulle riisuttu keikka olisi todella iso juttu, jossa voittaisin pelkoni.