Lola Odusoga valittiin 18-vuotiaana Suomen Neidon ensimmäiseksi perintöprinsessaksi, vuotta myöhemmin Miss Suomeksi, Universumin kolmanneksi kauneimmaksi ja Miss Skandinaviaksi.
Ikänsä ennakkoluuloja vastaan taistellut nainen löysi paikkansa yrittäjänä, jota työllistävät tv-tuotannot. Niissä hän viihtyy kameran takana.
Mitä nyt on meneillään?
– Toimin tuotantokoordinaattorina tv-tuotannossa, josta en vielä nyt voi kertoa enempää.
– Teen myös kuvauksia, some-yhteistyötä, koulutan malleja ja juonnan. Bloginikin palaa puolen vuoden tauolta.
Toimin tuotantokoordinaattorina tv-tuotannossa, josta en vielä nyt voi kertoa enempää.
Miten päädyit yrittäjäksi?
– Palattuani 2018 Selviytyjien kuvauksista Filippiineiltä, päätin ottaa työn omiin käsiini ja toteuttaa haaveeni: blogin ja ”kunnon tv-työn”. Perustin osakeyhtiön 2020. Ensimmäinen oy:ni syntyi jo 2001.
– Yritys on freelancerille käytännöllinen ratkaisu.
Mikä on työssäsi parasta? Entä haastavinta?
– Nautin yrittäjyydestä, vaikkei sitä Suomessa ole tehty helpoksi. Parasta työssäni on monipuolisuus ja se, että narut ovat omissa käsissä. Vaikeinta on rahojen saaminen.
– Joskus on käsittämättömän hankalaa saada palkkansa työstä, joka yhä mielletään pelkäksi kivaksi puuhasteluksi.
Koetteleeko korona?
– Viime vuoden liikevaihdosta lähti 80 %. Juontokeikkoja oli yksi, kuten tänä vuonnakin tähän mennessä. Muutaman kuukauden vain työstin ideoita ja pyrin tv-tuotantoihin.
– Toisaalta työni on aina ollut tällaista. Ehkä epävarmuutta enemmän stressaisin säännöllistä päivätyötä.
Millainen on suhteesi julkisuuteen? Miten arvelet sen vaikuttaneen työelämääsi?
– Suhteemme on hyvä. Julkisuus on minulle pakollinen väline, joka kulkee käsi kädessä työni kanssa.
– Se on myös kaksiteräinen miekka. Minulle mikä tahansa julkisuus ei ole hyväksi. Olenkin oppinut pitämään yksityiselämäni täysin itselläni.
Minulle mikä tahansa julkisuus ei ole hyväksi. Olenkin oppinut pitämään yksityiselämäni täysin itselläni.
Vahvuutesi työssä? Missä on vielä kehittämisen varaa?
– Paineensietokyky ja sopeutuvuus. Tulen toimeen livetilanteissa, ihmisten kanssa.
– Yksintekijänä olen aina ollut huono jakamaan tietoa muille. 70-luvun lapsena tarvitsen tietotekniikassa jatkuvaa itseopiskelua.
Mikä oli ensimmäinen työpaikkasi?
– Yläasteella poimijana hernepellolla. Ensimmäisen palkkanauhani sain 16-vuotiaana Tyksin keittiöltä.
– Lukion kolmannella minut valittiin Suomen Neidon perintöprinsessaksi, eikä opiskelulle jäänyt töiltä aikaa. Kun taannoin kyselin tv-tuottajalta koulutusmahdollisuuksia, hän naurahti yli 20 vuoden esiintymiskokemukseni riittävän.
Mitä et suostuisi tekemään työksesi?
– En tahdo tehdä mitään, missä olen huono tai haitaksi. Enkä mitään myymiseen tai tyrkyttämiseen liittyvää – kokemusta on!
– Riittää, kun koko ajan myyn itseäni ja osaamistani.
Millainen on naisen asema työelämässä?
– Naisen euro on yhä vähemmän kuin miehen. Naiselta myös odotetaan enemmän.
– Somessa yritän ravistella asenteita, esimerkiksi naisen ulkonäköön suhtautumisessa.
Somessa yritän ravistella asenteita, esimerkiksi naisen ulkonäköön suhtautumisessa.
Mitä arvelet välittäväsi lapsillesi työn merkityksestä?
– Varmaan samaa kuin äitini minulle: Työtä on tehtävä ja paljon.
– Valitettavasti elämä pyörii työn ympärillä, siksi olisi hyvä tehdä sitä, mistä nauttii. Itseään pitää kuunnella. Vaihtoehtoja on, aina!
– Olen kyllä yrittänyt sanoa lapsille, että valitkaa te joku varmempi vakityö.