Keskusjärjestö STTK:n ekonomisti Antti Koskela, 31, on kirjoittanut kirjan Hanskat tippui – Lakkojen historia ja vaikutus yhteiskunnassa.
Teoksessa on hyvänä muistutuksena lakkojen myönteisistä seurauksista ensimmäinen yleislakko 1905. Se johti yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen, ja jatkossa Suomen itsenäistymiseen.
Sujuvasti kirjoitettu tutkimus osoittaa monin taulukoin, että lakkoilu Suomessa on vähentynyt selvästi, suorastaan romahtanut viime vuosikymmeninä.
– Lakkojen vähentyminen on selvä trendi kaikissa kehittyneissä teollisuusmaissa, Suomi on edustava esimerkki, kuittaa Antti Koskela.
1970-luku oli huippu
Onko lakkoilu sitten katoavaa kansanperinnettä? Koskelan mielestä asiaa pitää tarkastella historian suunnasta. Suomalaiset panivat perää penkkiin maailman ahkerimmin 1970-luvulla.
Lakkoja – joista valtaosa oli laittomia – oli sillä vuosikymmenellä vajaat 1 500, ja niissä menetettiin noin miljoona työpäivää. 2000-luvun ensikymmenellä lakkoja oli 124, ja työpäiviä meni haaskioon noin 150 000.
– Onhan pudotus melkoinen, vaikka työllisten määrä on kasvanut naisten vahvemman työmarkkinoille osallistumisen myötä. Lakkojen määrä on laskenut noin seitsemäsosaan, Koskela toteaa.
Hänen mukaansa runsaaseen lakkoiluun oli monta syytä, mutta helpoimpana selittäjänä oli nuorten miesten määrä, ”jotka halusivat näyttää”. Suuret ikäluokat täyttivät 25–30 vuotta vuosikymmenen alussa. Myös eroa Ruotsiin haluttiin kiriä kiinni. Monella alalla palkat olivat siellä kaksinkertaiset.
– Nykyään mielikuva lakkoherkästä Suomesta on vanhentunut. Nuorisoa ei ole suurena massana yhteiskunnassa, ja ehkä ihmiset ovat muutenkin laiskistuneet ja pulskistuneet kohonneen elintason myötä, Koskela miettii.
Tanska oudossa seurassa
Missä sitten lakkoillaan? Euroopassa ja läntisen maailmankin mitassa kärkimaa on Ranska. Myös ranskalaisen vähemmistön maa Kanada ja puoliksi ranskalainen maa Belgia ovat neljän lakkoherkimmän maan joukossa.
– Ranskassa on erilainen järjestäytymisperinne. Vain aktiivit kuuluvat liittoon, mutta myös järjestäytymättömät osallistuvat lakkoon, selvittää Koskela.
Tilaston (2007–2016 menetetyt työpäivät) kakkonen ihmetyttää: se on Tanska. Mitä pohjoismainen hyvinvointivaltio tekee lakkokärjessä?
– Se on mysteeri. Suomi ja Norja ovat suunnilleen keskitasoa lakkoilussa, Ruotsi selvästi vähiten lakkoherkkä maa. Mikään lainsäädännön piirre tai elinkeinoelämän tuotantorakenne ei selitä asiaa, Koskela toteaa.
Juuttien kansanluonteessa on työtaistelujen osalta siis selvä ero Pohjoismaihin ja myös eteläiseen naapuriin Saksaan, joka on vain hieman Ruotsin yläpuolella.
Mitä maksaa, kuka maksaa?
Lakkojen hinta palkansaajille ja varsinkin yrityksille nousee keskusteluun aina isomman vientiteollisuuden lakon ollessa kyseessä. Työnantajat pyrkivät liioittelemaan ja työntekijät vähättelemään lakon aiheuttamia tappioita.
Antti Koskela pahoittelee, ettei lakkojen kustannuksista ole kattavaa tieteellistä tutkimusta. Hän pitää erillään lakosta yrityksille aiheutuneet bruttomenetykset, nettomenetykset ja efektiiviset kustannukset. Lisäksi efektiiviset kustannukset pitäisi suhteuttaa toimialan kannattavuuteen.
– Jos esimerkiksi firman menetetty liikevaihto on 10 miljoonaa, mutta voittoa olisi saatu tuolla summalla 500 000, niin tappio lakosta on 500 000. Firmahan ei maksimoi liikevaihtoaan, vaan voittoaan, Koskela havainnollistaa.
Lisäksi lakkoon tai työsulkuun valmistautuva yritys voi varastoilla ja tuotannon ohjaamisella toisiin maihin vaikuttaa paljon aiheutuneisiin menetyksiin.
Vuodessa Suomessa tehdään 500 miljoonaa työpäivää, joista keskimääräisenä vuonna työtaistelujen takia menetetään noin 100 000. Lakkoilu nyky-Suomessa ei siis tule erityisen kalliiksi. Varsinkin, jos asiaa suhteuttaa sairauspoissaoloihin, joihin hukkautuu 15 miljoonaa työpäivää vuodessa.
– Eli työperäisten sairauksien vastustaminen on huomattavasti lakkoilun vastustamista kannattavampaa, Koskela summaa.
Julkisuus entistä tärkeämpää
Lähihistorian epäsuosituin työtaistelu oli AKT:n lakko vuonna 1991 lamaan vajoavassa Suomessa. Suosituin oli Tehyn työtaistelutoimet vuonna 2007 (”Sari Sairaanhoitaja”). Molemmista maa selvisi ilman pakkolakeja tai muita poikkeustoimia.
– Selvä suuntaus on, että lakkoilun yleinen hyväksyttävyys on yhä tärkeämpää. Omien jäsenten lisäksi liittojen on vakuutettava suuri yleisö lakon oikeutuksesta. Se tapahtuu julkisuuden, median kautta, Koskela toteaa.
Vaikka lakkoilu on yhä vähemmän suosittua, hän tähdentää työtaistelujen yhteiskuntaa muokkaavaa vaikutusta.
– Lakko on palkansaajien viimeinen ja tehokkain väline edunvalvonnassa, rahan siirtämisessä työlle pääomalta. Harkiten ja tehokkaasti käytettynä lakko estää yhteiskunnan eriarvoistumisen, pahimmillaan luokkayhteiskunnan synnyn, Antti Koskela toteaa.
