Hyvinvointiyhteiskuntamme vapaan liikkumisoikeuden takia suomalaiset muuttavat alueille, joissa uskovat saavuttavansa hyvän elämän.
Jo muinainen roomalainen Marcus Tullius Cicero (valtiomies, puhuja, filosofi ja kirjailija eli 106–43 eaa.) tiesi, mikä ratkaisee ihmisen asuinpaikan valinnan: ”Ubi bene, ibi patria.” (Missä hyvä, siellä isänmaa.)
Tilastokeskuksen ennuste Suomen asutuksesta vuonna 2040 nostaa hiukset pystyyn lähes koko maassa. Sen mukaan Suomen seutukunnista ainoastaan 7 seutua 70:stä kasvaisi, muissa väestö vähenisi. Mutta jätetään hetkeksi tappiopesäkkeet – Kainuu ja Etelä-Savo, Suomussalmi ja Lieksa – rauhaan, ja pyritään yleiselle tasolle.
Väestökehityksen ja muuttoliikkeen asiantuntija Timo Aro, uskotko ennusteeseen?
– Uskon. Ihmiset muuttavat sinne, missä työ, opiskelu ja vapaa-aika ovat mahdollisimman hyvin tasapainossa, missä hyvä arki on mahdollinen, toteaa Aro cicerolaisittain.
Armoton voimien nelikenttä
Timo Aro esittelee työnantajansa MDI:n käyttämää kuntien kukoistamista kuvaavaa nelikenttää: kentät ovat elinvoima, vetovoima, pitovoima ja lumovoima. Hänen mukaansa vetovoima kohdistuu kunnan tai kaupungin ulkopuolisiin ihmisiin, pitovoima taas alueen omaan väkeen.
– Vetovoimaan ovat väestötilastojen ja ennusteiden pelästyttämät kunnat satsanneet paljon houkutellakseen nuoria koulutettuja ihmisiä ja pariskuntia. Vasta viime aikoina on alettu miettiä, kuinka lisätä omalla alueella syntyneiden ja asuvien ihmisten hyvinvointia, pitovoimaa.
– Jos alue jättää vaikka opiskelemaan lähtevän mieleen jonkin myönteisen jäljen, hän saattaa valmistuttuaan tai myöhemmin palata juurilleen. Ainakin paluumuutto pysyy valintojen kentällä, havainnollistaa Aro.
Hyvänä esimerkkinä pitovoiman huomioon ottamisesta hän ottaa Oulun kaupungin.
– Oulu on tehnyt määrätietoista työtä 3–4 vuotta, jotta oululaiset voisivat kokea kaupunkinsa hyväksi. Esimerkiksi Nokian matkapuhelintoimintojen alasajo iski pahiten Ouluun, mutta niin vain kaupunki on taas kerran noussut kasvu-uralle, Aro kiittelee.
Vasta viime aikoina on alettu miettiä, kuinka lisätä omalla alueella syntyneiden ja asuvien ihmisten hyvinvointia, pitovoimaa.
Porilaisena hän näkee samoja myönteisiä merkkejä kotikaupungissaan, vaikka valtio ei ole koskaan hemmotellut jatsikaupunkia.
– Porissa ei ole yliopistoa tai muuta vetovoimatekijää, valtio ei ole tunnistanut seudun tarpeita. Vuonna 1958 Oulussa ja Porissa oli yhtä paljon asukkaita [noin 55 000], nyt Oulussa on 205 000 ja Porissa alle puolet siitä.
– Valtio on kallistanut korvansa oululaisten puoleen. Mutta Pori seuraa Oulun jalanjälkiä, uskoo Aro.
Suunta: lisää urbaania
Timo Aro on tutkinut väitöskirjassaan Suomen väestökehitystä ja asutusta maamme teollistumisen alkuvaiheista 1880-luvulta vuoteen 2000. Kaupungistuminen on ollut koko pitkän ajanjakson pääsuunta.
– Nousukausina maassamuutto on aina lisääntynyt, laskukausina hetkeksi hiljentynyt. Lukujen valossa trendi on kiistaton, Aro sanoo.
Hänen mielestään koronapandemian aiheuttama maallemuutto on vain pieni akanvirta, joka lakkaa kun virus saadaan kuriin. Seutumaistuminen, kaupunkien läheisen maaseudun muuttuminen taajamiksi, saattaa koronan lisäämän etätyö takia vahvistua.
On koko maan etu, että kaupungistuminen nähdään luonnollisena alueellisena ja väestöllisenä kehityskulkuna.
Syyskuun puolivälissä julkaistiin maan hallituksen laatima Kansallinen kaupunkistrategia 2020–2030. Sen mukaan kaupunkien merkitys asuin- ja elinympäristöinä, yritystoiminnan alustoina, kuntakentän suunnannäyttäjinä, ilmastonmuutoksen ratkaisijoina ja kansainvälisinä toimijoina voimistuu.
Demariministeri Sirpa Paatero ilmoitti strategian julkaisutilaisuudessa, että kaupunkien vahva kasvu on koko Suomen etu. Keskustaministeri Mika Lintilä myötäili lievästi, ja vihreiden ministeri Krista Mikkonen pani soppaan vielä pakollisen ilmastonmuutoksen torjunnan. Mutta varsin kaupungistumismyönteisesti puhui koko kolmikko.
Miltä tämä kuulostaa asutus- ja väestökehityksen tutkijan korviin?
– Ministerikolmikon lausunnot ovat pragmaattisia ja tosiasiat tunnustavia. On koko maan etu, että kaupungistuminen nähdään luonnollisena alueellisena ja väestöllisenä kehityskulkuna, jota ei pidä enää julkisen vallan toimin keinotekoisesti estää tai rajoittaa, Timo Aro toteaa.
– Kaupungistumisen sijaan pitäisi puhua ehkä monikossa kaupungistumisista, sillä väestön keskittyminen ja taajamoituminen koskee kaikenkokoisia alueita sijainnista riippumatta.
Kantaväestökatoa jo vuodesta 2014
Timo Arosta ei saa kirveelläkään rajat kiinni -ihmistä. Hänen mukaansa syvä maaseutu tyhjentyi jo 1960- ja 70-luvuilla, eikä mitään tyhjennyttävää siellä enää ole.
– Syntyvyyden laskun takia kantaväestön – suomea ja ruotsia äidinkielenään puhuvien – määrä on vähentynyt jo vuodesta 2014. Väestökehityksemme on siis täysin maahanmuuton varassa. Rajojen sulkeminen olisi varma tuhon tie, sanoo Aro.
Väestökehityksemme on täysin maahanmuuton varassa. Rajojen sulkeminen olisi varma tuhon tie.
Hän haluaa myös kumota yleisen harhaluulon, että Helsinki imisi nuoria koulutettuja ihmisiä ja pariskuntia pääasiassa maaseudulta tai pienistä kaupungeista.
– Lukujen valossa nuoret työikäiset Helsinkiin muuttajat tulevat Suomen muista yliopistokaupungeista, Timo Aro toteaa.
