Työsuhde
18.09.2020

Miten koronalomautukset vaikuttavat vuosilomaan?

Koronapandemia on aiheuttanut lomautuksia monilla työpaikoilla. Miten koronan aiheuttamat lomautukset vaikuttavat vuosiloman kertymiseen? Jytyn edunvalvontaosasto kertoo vastauksen.

Teksti: Anniina Kannelsuo Kuvat: Jyty

Vuosilomaa kerryttää kalenterikuukausi, joka täyttää vuosilomalain tai alan työehtopimuksessa määritellyn ”täyden lomanmääräytymiskuukauden” kriteerit.  KVTES:n piirissä vuosilomaa ansaitaan sellaisen kalenterikuukauden ajalta, jolloin töitä on tehty vähintään 35 tuntia tai 14 työpäivää (palvelussuhteen on myös täytynyt kestää yhdenjaksoisesti 16 kalenteripäivää). KVTES:ssä on lisäksi sovittu, että lomautus kerryttää vuosilomaa 30 kalenteripäivää kerrallaan.

Tämä valitettavasti tarkoittaa sitä, että pidemmissä (yli 30 kalenteripäivää kestävissä) lomautuksissa voi käydä niin, ettei joltain kalenterikuukaudelta toteudu edellä mainittu 35 työtunnin tai 14 työpäivän edellytys.

Yksityisellä sektorilla vuosiloman kertyminen määräytyy yleensä vuosilomalain mukaan. Vuosilomaa kerryttää tällöin kalenterikuukausi, jolloin työntekijällä on ollut vähintään 14 työssäolopäivää. Osa-aikaisten työntekijöiden kohdalla on mahdollista soveltaa myös laista löytyvää 35 työtunnin sääntöä. Yksityisellä sektorilla vuosiloman ansaintasääntö ei kuitenkaan voi vaihdella vaan työsopimuksen työaikakirjaus määrittää kumpaa ansaintasääntöä noudatetaan (14 pv vai 35h /kalenterikuukaudessa).

Vuosilomalain mukaan lomautus kerryttää vuosilomaa 30 työpäivän osalta kerrallaan. Yksityisellä sektorilla ajanjakso lasketaan työpäivistä, kun kuntapuolella laskenta tehdään kalenteripäivistä. Lomautus voidaan myös toteuttaa osa-aikaisena, jolloin työntekijän viikoittaista työaikaa lyhennetään. Vuosilomalain mukaan osa-aikainen lomautus kerryttää vuosilomaa enintään 6 kuukauden ajalta kerrallaan.

Anniina Kannelsuo
työmarkkinalakimies

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.