Jyty Rovaniemi palkittiin Jytyn lokakuisilla yhdistyspäivillä viestinnän kehittämisestä ja jäsenhankinnasta. Yhdistys perusti viestintätiimin, johon kuuluvat puheenjohtaja Anne Luiron lisäksi tiedottaja Soili Kainula, somevastaava Marjo Hettula ja kaikki luottamusmiehet.
– Tavoitteenamme on saada enemmän jäseniä ja saada nykyiset jäsenet aktiivisemmin mukaan toimintaan, Luiro toteaa.
Viestinnän kehittäminen alkoi Toimihenkilöjärjestöjen Sivistysliitto TJS:n viestintäkoulutuksilla. Siellä puheenjohtaja, tiedottaja ja somevastaava vihittiin viestintäsuunnitelman ja vuosikellon tekemiseen sekä someviestintään. Suunnitelmassa esitetään selkeästi, mitä viestitään, milloin ja millä välineellä.
Yhdistys on myös ensimmäistä kertaa nimittänyt somevastaavan: Hettulalta syntyvät tästedes päivitykset Facebookiin ja Instagramiin.
Jäsenhankinta ei ole pelkästään yhdistyksen viestinnän varassa, vaan sitä tehdään edelleen työpaikoilla.
– Uusien työntekijöiden kanssa keskustellaan liittoasioista ja suositellaan Jytyn jäsenyyttä.
Luiro on ollut Jyty Rovaniemen puheenjohtajana jo kymmenisen vuotta.
– Olen kasvanut yhdistyksessä eri rooleihin. Olin pitkään hallituksessa, yhdistyksen tiedottajana sekä nuorisovastaavana. Sitten kysyivät, alkaisinko puheenjohtajaksi. Hyvä porukka sai minut innostumaan.
Meillä ei ole vain yhtä pääluottamusmiestä, vaan yhdistyksen jokaisessa toimipisteessä toimii oma luottamusmiehensä.
Jyty Rovaniemi on lisännyt jäsenmääräänsä Luiron kaudella. Jäseniä on tullut naapurikuntien lakkautetuista yhdistyksistä, kuten Jyty Pellosta, Lapin sairaanhoitopiiristä ja osin myös Lapin koulutuskuntayhtymästä.
– Meillä ei ole vain yhtä pääluottamusmiestä, vaan yhdistyksen jokaisessa toimipisteessä toimii oma luottamusmiehensä, Luiro selventää.
Työpaikoilla eletään normaalien luottamusmiehiä työllistävien asioiden parissa. Tällä hetkellä hyvinvointialueiden muodostaminen tuo kiireitä kaikille luottamusmiehille.
Päivätyönään Luiro toimii Rovaniemen kaupungin vapaa-ajanpalvelujen suunnittelijana.
– Toimin Lapin lastenkulttuuriverkoston koordinaattorina. Ensi vuoden alusta verkostoon kuuluu 14 kuntaa ja Saamelaiskäräjät.
Hän työskentelee myös Rovaniemen kaupungin lasten ja nuorten osallisuustoiminnassa nuorisovaltuuston ja nuorisohallituksen valmistelijana. Vuonna 2017 Luiro sai Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton hallitukselta tunnustuksen: hänet valittiin parhaaksi nuorisovaltuuston ohjaajaksi. Lisäksi Luiro koordinoi YK:n lastenjärjestö UNICEF:n Lapsiystävällinen kunta -hanketta Rovaniemen osalta.
Luiro viihtyy työssään hyvin.
– Kehittäminen ja innostaminen ovat ominta itseäni. Innostetaan ja kannustetaan toisia sekä puhutaan toisista hyvää. Otetaan ihmisten vahvuudet ja osaamiset käyttöön. Samat asiat motivoivat minua myös yhdistystyössä.