Ammatit
06.05.2021

Perusiloisesti positiivisella asenteella

Taloussihteeri innostuu ihmisistä

Taloussihteerin työ ei ole pelkkää numeroiden pyörittämistä. Iso osa työstä on ihmisten välistä kanssakäymistä, myös etätyöaikana.

Teksti: Outi Rantala Kuvat: Timo Aalto
Seinäjoen ammattikorkeakoulussa taloussihteerinä työskentelevä Petra Katajamäki liittyi Jytyyn, koska hän halusi pitää huolta omista oikeuksistaan.

Taloussihteeri Petra Katajamäen työrytmiksi on muotoutunut etätöitä kaksi viikkoa, lähitöitä viikko. Hän työskentelee Seinäjoen ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa. Etätyöpiste on kotona Kauhavan Alahärmässä.

Katajamäki hoitaa useiden hankkeiden taloushallintoa, pitää yhteyttä hankkeiden toteuttajiin ja raportoi rahoittajille hankkeiden etenemisestä. Hänen työnsä painottuu kansainvälisiin hankkeisiin, mikä edellyttää säännöllistä yhteydenpitoa englanniksi eri osapuolten kesken.

Korona-aika ei ole kovin paljon vaikuttanut hänen työtehtäviinsä.

– Esimerkiksi monet rahoittajat ovat hyväksyneet sähköiset allekirjoitukset, mikä helpottaa työntekoa kotoa käsin.

 

Parasta on verkostoituminen

Katajamäki lähti heti valmistumisensa jälkeen hakemaan työkokemusta Tampereelta ison keskusliikkeen taloushallinnosta. Vaikka numerot viehättävätkin, niin ihmisläheinen työ innostaa häntä enemmän.

– Talousala on rankka vastavalmistuneelle. Parasta nykyisessä työssäni on, kun saan olla eri hankkeiden ihmisten kanssa tekemisissä ja pääsen verkostoitumaan. Saamme vaihtaa käytännön työtapoja eri maiden hankeihmisten kanssa ja koordinoitua raportointia paremmin. Myös työrytmi maanantaista perjantaihin sopii minulle.

Parasta nykyisessä työssäni on, kun saan olla eri hankkeiden ihmisten kanssa tekemisissä ja pääsen verkostoitumaan.

Hän valmistui laskentatoimen tradenomiksi keväällä 2019. Nyt hän opiskelee työn ohessa yliopistossa.

– Pääsin viime syksynä suoraan tradenomin papereillani Vaasan yliopistoon taloushallinnon maisteriopintoihin. Vasta tänä keväänä sain aloitettua ensimmäisen kurssin, kun vuodenvaihteen jälkeen työkiireet helpottivat.

Työnteon hybridimalli sopisi jatkossakin taloushallinnon ammattilaiselle.

Ammattiyhdistys tuo turvaa

Ammattiyhdistystoimintaan Katajamäki lähti syksyllä 2019.

– Olen härmäläinen ja minulle omat oikeudet ovat tärkeitä. Lähipiirissäni ollaan liittomyönteisiä. Liityin Jytyyn heti, kun aloitin työt Seinäjoen ammattikorkeakoulussa.

Eräässä työpaikassa jouduin silmätikuksi ja minua kiusattiinkin. Ymmärsin, miten tärkeää on, että tiedämme työelämässä omat oikeutemme ja että joku on takanamme.

29-vuotias nainen on työskennellyt aiemmin kaupan alalla.

– Eräässä työpaikassa jouduin silmätikuksi ja minua kiusattiinkin. Silloin en oikein saanut tukea mistään. Ymmärsin, miten tärkeää on, että tiedämme työelämässä omat oikeutemme ja että joku on takanamme.

Hän arvostaa työpaikkansa luottamusmiestä Riitta-Liisa Topparia.

– Hyvä luottamusmies on yksi valttikortti kuulua Jytyyn. Koen oloni turvalliseksi. Olisipa näin joka työpaikalla, Katajamäki toivoo.

Hän on mukana Jytyn sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ICT-ammattialaryhmässä.

– Lähdin avoimin mielin kokeiluun, koska liitot ovat tärkeitä ja nuoria tarvitaan.

Hyvä luottamusmies on yksi valttikortti kuulua Jytyyn.

Ammattialaryhmässä toimiminen kasvattaa verkostoja.

– On hienoa, että on olemassa useita ihmisiä, joilta pystyy kyselemään. Itse liitto on antanut minulle paljon. Etänä toimiminen on rikkonut maakuntarajoja ja antanut laajan tukiverkoston.

Omalla työpaikallaan hän parantaisi viestintää.

– Nyt, kun on vuosi opeteltu toimimaan etänä, on sopiva aika alkaa kehittää tiedonkulkua.

 

Hybridimalli toimii hyvin

Katajamäki on iloinen siitä, että sosiaaliset suhteet eivät ole koronan takia kadonneet. Hän pelkäsi aluksi, että etätyö etäännyttää työkavereista ja yhteistyökumppaneista.

– On hyvä työskennellä omassa rauhassa ja sitten kiva käydä toimistolla katsomassa muita. Etätyöstä on paljon hyötyä myös työnantajalle. Ihminen on onnellisempi, kun saa vaikuttaa omaan työhönsä.

Etätyöstä on paljon hyötyä myös työnantajalle. Ihminen on onnellisempi, kun saa vaikuttaa omaan työhönsä.

Hän uskoo, että etätyö tuli jäädäkseen.

– Tällainen hybridimalli sopii minulle. Voisin kuvitella työskenteleväni tällä tavalla jatkossakin.

Toimistolla työskenneltäessä on käytettävä maskia, ja altistumisten välttämiseksi on sovittu vuorottelusta, että kaikki tiloissa työskentelevät eivät olisi yhtä aikaa paikalla.

– Työnantajani suhtautuu etätyöhön myönteisesti. Työskentelen etänä ehkä enemmän kuin meillä muut keskimäärin. Minulla on astma, joten maskin käyttö aiheuttaa hengitysvaikeuksia.

Etätyö ei ole etäännyttänyt Petra Katajamäkeä työkavereista.

Puutarha ja kissat ilona

Katajamäki asuu avopuolisonsa kanssa maaseudulla. Hän saa vastapainoa työpäiväänsä puuhaamalla puutarhassa ja kissojen kanssa. Hän on aiemmin harrastanut aktiivisesti liikuntaa. Nyt hän virittelee juoksuharrastusta.

– Meille työntekijöille tarjottiin mahdollisuutta lähteä mukaan fysioterapeuttiopiskelijoiden parin kuukauden juoksukouluun. Tämä oli tosi hieno mahdollisuus, ja ilmoittauduin heti. Opiskelijat vetävät treenit kerran viikossa ja ovat antaneet ohjeet omatoimitreeniin.

Kissat ovat tottuneet omistajansa etätyöskentelyyn.

– Luka, Siri ja Milo ovat tosi energisiä, mutta yleensä nukkuvat päivisin. Aluksi nuorin, alle vuoden ikäinen Milo, hyppi syliin ja kameran eteen, mutta nyt sekin on rauhoittunut.

Tapaan ajatella, että kaikella on tarkoitus. Asiat eivät tapahdu ilman syytä.

Hän seuraa mielenkiinnolla kevään ja kesän tuloa puutarhassa. Jos kaikki onnistuu, aikanaan puutarhassa kukkii sata pionia.

– Hurahdin pioneihin viime kesänä. Liityin Suomen Pioniseuran Facebook-ryhmään, jossa on kuvia upeista pioni-istutuksista. Olen tilannut juurakoita eri puolilta Eurooppaa. Pionissa viehättää suuri kukinto ja ihana tuoksu.

Positiivinen elämänasenne näkyy töissä ja vapaalla.

– Olen sellainen perusiloinen, iloinen perusasioista elämässäni. Pienistä asioista iloitseminen on korostunut korona-aikana.

Jos hänellä onkin mielen päällä joku murhe, se on paras käsitellä tuoreeltaan pois.

– Tapaan ajatella, että kaikella on tarkoitus. Asiat eivät tapahdu ilman syytä.

Jäsenenä ammattialaryhmässä

Petra Katajamäki on asiantuntijajäsenenä Ammattiliitto Jytyn sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ICT-ammattialaryhmässä. Eri alojen ammattialaryhmiä on Jytyssä kaikkiaan viisi. Niissä on mukana liiton jäseniä asiantuntija- jäseninä sekä liiton henkilökuntaa.

Ammattialaryhmä välittää tietoa alalla työskenteleville jytyläisille sekä julkisuuteen.

Ammattialaryhmät muun muassa:

– Jakavat ajankohtaista asiaa edunvalvonnasta

– Luovat uutiskirjeitä ja mielipidekirjoituksia

– Suunnittelevat koulutuksia

– Kokoustavat etänä kerran kuussa

Petra Katajamäen mielestä Jytyn kannattaa painottaa sitä, että ammattiyhdistys tuo työntekijälle turvaa.

Vaikka numerot ovat tärkeitä, niin Petra Katajamäelle työn suola on verkostoituminen.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.