Onko sinulla erilainen ”työminä” kuin ”siviiliminä”? Olin äskettäin mukana keskustelussa, jossa pohdittiin persoonallisuuden ilmenemistä eri tilanteissa. Osa tunnisti itsessään vahvasti työminän ja kotiminän eron, kun taas toiset sanoivat olevansa täysin samanlaisia sekä töissä että kotioloissa.
Työpaikoilla me ihmiset olemme tiimiläisiä, työkavereita, alaisia ja esihenkilöitä. Mutta samalla olemme niin paljon muutakin: puolisoita, vanhempia, siskoja ja veljiä, jonkun lapsia. Oli perhemuoto mikä hyvänsä, meillä kaikilla on työn ulkopuolinen siviilielämä.
Työ- ja perhe-elämä ovat väistämättä jollain tavalla sidoksissa toisiinsa – sekä hyvässä että pahassa.
Työ- ja perhe-elämä ovat väistämättä jollain tavalla sidoksissa toisiinsa – sekä hyvässä että pahassa. Parhaimmillaan ne tukevat toisiaan, mutta tukalassa tilanteessa toinen syö toiselta energiaa.
Jyty-lehden teemajutussa kerromme, miten työpaikkojen perheystävälliset käytännöt vaikuttavat työhyvinvointiin ja tasa-arvoon.
Työntekijöiden arvo mitataan usein tuloksissa ja tuottavuudessa. Ihmisen arvo läheisilleen on kuitenkin jotain suurempaa eikä ole mitattavissa rahassa. Rakennetaan siis yhdessä inhimillistä työelämää, joka mahdollistaa hyvinvoivan ja tasapainoisen arjen niin palaverihuoneessa kuin kotisohvalla.