Hyvinvointialueiden aluevaaleissa ja sen jälkimainingeissa sarastaa megalomaaninen uudistusprojekti, jollaista ei Suomen rauhanajan sote-historiassa ole uskoakseni nähty. Vuosia kestänyt sote-sota päättyi viime kesäkuussa, jolloin eduskunta hyväksyi sopimukselle kivijalan, jonka päälle ryhdytään rakentamaan sote-taloa. Rakentamisen käytännön toteuttamisesta vastuun kantavat 1.1.2023 alkaen hyvinvointialueet.
Matka tulevaan hyvinvointialuevaiheeseen on ollut kivinen ja täynnä useita epäonnistuneita yrityksiä, joita ovat säestäneet puolueiden ja aluepolitiikan poliittiset intressit niin paikallis- kuin valtakunnan tasolla. Ja kivikkoiselle tielle ei näy kovin nopeasti loppua. Sillä haasteita tiellä on enemmän kuin uskotaan.
Tärkeä seuraava steppi tällä tiellä otetaan 23.1.2022, kun hyvinvointialueille valitaan aluevaltuustot. Ne tulevat maaliskuun alussa järjestäytyessään vastaamaan siitä, miten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi hoidetaan jatkossa maamme eri puolilla.
Päättäjät aluevaltuustoissa ja -hallituksissa ovat paljon vartijoina. Euroissa puhutaan alueiden koosta riippuen sadoista miljoonista ja yhteensä miljardeista. Siinä kuntien budjetit kalpenevat.
Se voidaan jo nyt sanoa, että uudistus ei tule olemaan halpa. Täsmällistä hintalappua on vaikea iskeä pöytään. Ja vasta 2030-luvulla kustannuspiikin arvioidaan tasoittuvan. Mutta ainakin lähivuosina kustannukset ovat valtion rahoituksen vastuulla. Kunnallisvero toki alenee, kun tehtäviä kunnista siirtyy hyvinvointialueille. Se miten maakuntaveron käy, on vielä avoin kysymys.
Fakta on, että sote-uudistus alkaa todellisuudessa vasta, kun tulee aika soveltaa sote-lakeja arkielämään.
VM on laskenut hyvinvointialueille siirtyvien sote- ja pelastustoimen kustannusten nousun aikavälillä 2022–2030 kuntien vuoden 2021 talousarvioiden ja 2022 taloussuunnitelmatietojen perusteella Manner-Suomessa sellaiseksi, että kun yhteenlasketut eurot olisivat 20,635 miljardia vuonna 2022, vuonna 2030 jo peräti 27,292 miljardia.
Valitettavan paljon hyvinvointialueista käyty julkinen keskustelu on matkan varrella painottunut hallintorakenteisiin, kun painopisteen keskustelussa olisi toivonut keskittyvän laadukkaiden palvelujen tuotantoon ja erityisesti niiden rahoituksen turvaamiseen. Tärkeää olisi myös puhua palvelutarpeen kasvusta ja kustannuksista, hyvinvointialueille siirtyvän henkilöstön asemasta, palvelujen mahdollisesta keskittymisestä, uudistuksen vaatimista koulutuspoliittisista haasteista ja vaikkapa digitalisaation hyödyntämisestä palvelujen tukena.
Fakta on, että sote-uudistus alkaa todellisuudessa vasta, kun tulee aika soveltaa sote-lakeja arkielämään. Hyvinvointialueille siirtyvät noin 200 000 eri alojen työntekijää mukaan lukien tukipalveluja tuottavat ammattilaiset ovat aallonharjalla, kun arkinen aherrus hyvinvointialueiden palkkalistoilla alkaa. Henkilöstön osaamisensa hyödyntäminen ja kuuleminen alueiden päätöksenteon tukena on uudistuksen ensimmäinen onnistumisen edellytys.
Hyvinvointialueilla työskentelevän henkilöstön palkkaharmonisointi on aivan keskeinen osa uudistusta, ja sen rahoituksesta on pidettävä huolta. Valitettavat esimerkit monissa sairaanhoitopiireissä viime vuosilta osoittavat miten käy, kun harmonisointi on jätetty lainsäädännön ja aikataulun mukaisesti hoitamatta: edessä ovat olleet kymmenien miljoonien jälkilaskut kunnille.
Aluevaaleissa jos missä em. kysymyksistä pitäisi nyt viimeistään keskustella. Ja sitten uskoa ja toivoa, että päättäjiksi valittavilla on osaamista, halua ja aikaa panostaa meidän kaikkien yhteisten asioiden hoitamiseen. Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta!
