Näkökulmat
26.10.2022

Neuvottelurintamalla kaikki on hyvin – vai onko?

KT ja Sote ry ilmoittivat 3.10.2022 hyväksyvänsä valtakunnansovittelijan tekemän sovintoehdotuksen pitkään työriitaan. Eli Sote ry hyväksyi osaltaan KT:n, JAUn ja JUKOn 8.6.2022 solmimat työ- ja virkaehtosopimukset mukaan lukien SOTE-sopimuksen.

Tällä erillissopimuksella hyväksyttiin myös kunta- ja hyvinvointialan pääsopimus, joka tulee voimaan 11.11.2022. Sote ry siis liittyy uuden pääsopimuksen kolmanneksi pääsopijajärjestöksi JAUn ja JUKOn joukkoon. Lisäksi erillissopimuksella on hyväksytty KT-yritysjaoston työehtosopimukset, ns. kehittämisohjelma vuosille 2023–2027 sekä työelämäpaketti.

Tehyn ja Superin työtaistelutoimet myös päättyivät.

Erillissopimus on voimassa saman ajan kuin 8.6.2022 voimaan tulleet sopimukset eli 1.5.2022–30.4.2025.

Kuntakentällä tilanne on jo alkanut rauhoittua. Työpaikoilla on oltu huojentuneita sovun löytymisestä ja siitä, että yhteiseloa rasittavat tekijät alkavat vähentyä. Kunnan pääneuvotteluryhmään ja sen alaisiin KVTES-ryhmään, Sote-ryhmään ja lukuisiin työryhmiin osallistuvat taas Sote ry:n edustajat. Edunvalvontaa jatketaan jälleen yhteistyössä.

Työpaikoilla on oltu huojentuneita sovun löytymisestä ja siitä, että yhteiseloa rasittavat tekijät alkavat vähentyä.

Erillissopimuksessa on määräykset palkkojen yhteensovittamisesta ja palkkausjärjestelmien kehittämisestä SOTE-sopimuksen osalta. Palkkaharmonisoinnin aikataulusta sovittiin, että 1.6.2023 erän suuruus on 1,5 %, 1.10.2024 erä on 2,5 % ja 1.6.2025 erä on 2 %.

Erät neuvotellaan paikallisesti ja jos yhteisymmärrystä ei saavuteta, työnantaja päättää erien jakamisesta.

Palkkaharmonisointi kuuluu tietenkin kaikille hyvinvointialueilla ja sotessa.

Palkkaharmonisointi on lakiin perustuvaa ja riippumatta siitä, onko asiasta virka- ja työehtosopimuksessa sovittu, se on työnantajalle kuuluva ehdoton velvoite. Erillissopimuksessa on asiasta sovittu kolmen vuoden osalta. Palkkaharmonisointiin liittyvät asiat tulevat olemaan esillä lähivuosien aikana.

Erillissopimukseen sisältyi myös 600 euron suuruinen kertapalkkio. Valmiuslain aikaisiin erityisolosuhteisiin liittyen maksetaan eräissä tehtävissä toimiville SOTE-sopimuksen piirissä oleville kertapalkkio. Tähän kuuluvat mm. sote-sopimuksen teho-osastot, päivystys, koronaosastot, synnytysten hoito ja ensihoito, kotihoito, iäkkäiden tehostettu palveluasuminen ja iäkkäiden ympärivuorokautinen laitoshoito.

Erä maksetaan maaliskuun 2023 palkanmaksun yhteydessä, ja siitä neuvottelevat Sote ry:n neuvottelijoiden lisäksi muidenkin järjestöjen neuvottelijat. Viime kädessä erän maksamisesta päättää työnantaja. KT:n puolelta on arvioitu, että kertaerä maksetaan noin neljäsosalle SOTE-sopimuksen piirissä olevalle.

Jytyn nettisivuilta löytyy tarkempaa tietoa kyseisestä erillissopimuksesta.

Nyt sitten seuraillaan yksityissektorin neuvottelujen etenemistä. Hyvää ja mielenkiintoista loppuvuotta!

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.