Hyvinvointi
15.02.2023

Venyvät deadlinet eivät aina merkitse motivaatio-ongelmaa

“Viivyttely töissä on inhimillistä”

Huomaatko vetkuttelevasi työtehtävien aloittamisen kanssa? Psykologi Annamari Heikkilä neuvoo, miten toimeen tarttumisen kynnystä voi madaltaa.

Teksti: Minna Hotokka Kuvat: Pixabay

Raportin kirjoittaminen olisi hyvä aloittaa tänään. Taidan kuitenkin hoitaa ensin nämä muutamat pikkuhommat, niin pääsen vauhtiin. Jos loppuu aika kesken, kyllähän vielä huomennakin ehtii…

Jos ajatusmalli kuulostaa tutulta, saatat olla vetkuttelija. Mutta ei hätää, niin on moni muukin.

– Vetkuttelu on tosi inhimillistä, sanoo ilmiöön perehtynyt psykologi ja psykoterapeutti Annamari Heikkilä.

Miksi emme saa asioita aikaiseksi hyvistä aikomuksistamme huolimatta?

 

Osaanko ja jaksanko?

Ensin on tärkeää ymmärtää muutama perusasia.

Aikaansaamattomuus ei Heikkilän mukaan ole laiskuutta, sillä vitkastelu tuottaa psyykkistä kärsimystä toisin kuin tarkoituksellinen laakereillaan lepääminen.

Vetkuttelu ei välttämättä merkitse edes motivaatio-ongelmaa. Ihminen saattaa kuhnailla, vaikka kokisi työnsä motivoivaksi ja tärkeäksi.

Vetkuttelu ei välttämättä merkitse motivaatio-ongelmaa. Ihminen saattaa kuhnailla, vaikka kokisi työnsä motivoivaksi ja tärkeäksi.

Heikkilä selittää, että asioiden lykkäämisen taustalla on monimutkaisia kognitiivisia ja emotionaalisia prosesseja.

Ihmisellä on taipumus tavoitella nopeita palkintoja. Sellaisia ei ole luvassa, jos listalla on vaikeita ja isotöisiä tehtäviä. Mikäli ihminen ei usko osaavansa tai jaksavansa ponnistella riittävästi, vetkuttelun riski vain kasvaa.

 

Hyväksy kurja tunne

Miten viivyttelystä sitten voisi opetella eroon?

Psykologi suosittelee hyväksymään sen, että tekeminen tuntuu pahalta.

– Ei pidä antaa liikaa valtaa tunteille. Voin työstää raporttia ja samaan aikaan tuntea riittämättömyyttä tai tuskaa.

Työyhteisössä ei riitä, että yksittäinen työntekijä terästäytyy. On tärkeää, että esihenkilöt luovat tekemiselle järkevät puitteet.

Aikataulujen pitää olla realistisia, ja deadlinet on tehty noudatettaviksi.

Aikataulujen pitää olla realistisia, ja deadlinet on tehty noudatettaviksi. Kaikkien täytyy tietää vastuunsa ja hahmottaa osuutensa yhteisessä urakassa.

Heikkilä toivoo työpaikoille inhimillistä kulttuuria, jossa myös aikaansaamattomuuden kipua voi jakaa.

– Että olisi lupa sanoa: Voi vitsi, miten työlästä tämä on. Sitten kymmenen kymmenestä työyhteisössä sanoisi: Mä niin tiedän, miltä susta tuntuu.

Pilko, kiintiöi ja kellota

● Opettele tekemään päivän vaikein tehtävä ensimmäisenä.

● Pilko urakkasi pieniin osiin, jotka tehtyäsi palkitset itsesi.

● Aseta itsellesi aikakiintiö: ”Käytän tähän kaksi tuntia, ja tulee mikä tulee.”

● Kokeile pomodoro-tekniikkaa, jossa puhelimen hälytysten avulla työskentelet keskittyneesti 4 x 25 minuuttia ja pidät aina välissä 5 minuutin tauon.

● Muistuta itseäsi siitä, että muiden työ kärsii, jos et hoida omia velvollisuuksiasi ajallaan.

● Tue työkaveria: ”Miten menee, voisinko auttaa?”

● Esihenkilö: Kerro tavoitteet selkeästi ja anna kannustavaa palautetta pitkin prosessia.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.