Millaista on uida kengät jalassa ja juosta uimalakki päässä? Sen tietää helsinkiläinen Kirsi Juntunen, joka hurahti muutama vuosi sitten swimruniin eli uintijuoksuun.
Ruotsissa kehitetty laji alkoi saada Suomessa jalansijaa viime vuosikymmenen puolivälissä. Nyt harrastajien joukko kasvaa koko ajan.
Uintijuoksun ideana on vuorotella avovesissä uintia ja maastossa juoksemista. Koska kaikki varusteet kannetaan mukana, uintijuoksija viilettää myös metsikössä märkäpukuun sonnustautuneena.
Juntunen ajautui lajin harrastajaksi triathlonin kautta. Hän kuuli treenikavereiltaan Espoossa järjestettävästä Järvestä järveen -tapahtumasta ja päätti itsekin ilmoittautua mukaan.
Turvallisuussyistä swimrunia on tapana harrastaa joko parin kanssa tai ryhmässä. Juntunen löysi treeniryhmästään samantasoisen parin, jonka kanssa alkoi harjoitella tapahtumaa varten.
Menemme oman fiiliksen mukaan ja nautiskelemme luonnossa olemisesta ja yhdessä olosta.
Käsityö- ja muotoilukoulun rehtorina työskentelevä jytyläinen ihastui swimrunin luonteeseen, joka tuntuu triathlonia leppoisammalta. Uintijuoksua voi hyvin harrastaa ilman tiukkoja tavoiteaikoja.
– Kun teemme tätä pareittain, koko ajan rupattelemme ja tsemppaamme toisiamme. Menemme oman fiiliksen mukaan ja nautiskelemme luonnossa olemisesta ja yhdessä olosta.
Tyypillisessä swimrun-tapahtumassa yhteen osuuteen kuuluu aina muutaman sadan metrin uinti ja juoksua yhdestä kolmeen kilometriä. Laji on kehittänyt Juntusen taitoja ja kestävyyttä.
– Kun kuusi vuotta sitten menin triathlon-kouluun, en pystynyt uimaan vapaauintia kuin 25 metriä. Nyt pystyn uimaan viisi kilometriä avovedessä. On ollut ihanaa huomata, että vielä tässä iässä voi oppia uuden lajin.
On ollut ihanaa huomata, että vielä tässä iässä voi oppia uuden lajin.
Hän kokee, että swimrun on mitä parasta vastapainoa vaativalle esimiestyölle.
– Kun tällaista lajia lähtee harrastamaan, siihen joutuu keskittymään niin intensiteetillä, että kaikki työhön liittyvät asiat unohtaa.
