Hyvinvointi
04.02.2021

Taklaa hankalat työajat

Mikä neuvoksi, jos jaksaminen on työaikojen vuoksi koetuksella eikä kevyempiin työaikoihin siirtyminen ole mahdollista?

Teksti: Minna Hotokka Kuvat: Pixabay

Ihminen on päiväaktiivinen laji. Siksi useimmille meistä sopii parhaiten niin sanottu yhdeksästä viiteen -työ, jossa jokaisen työvuoron väliin jää riittävästi palautumisaikaa.

– Toimistotyössä myös viikkolepo, säännönmukaisuus ja ennustettavuus toteutuvat, sanoo Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Sampsa Puttonen.

Toimistotyössä myös viikkolepo, säännönmukaisuus ja ennustettavuus toteutuvat.

Vuorotyöhön, vaihteleviin työaikoihin ja kaksiosaisiin työpäiviin liittyy omat rasitteensa. Kuormituksen ja palautumisen näkökulmasta ongelmallisinta on yötyö, joka panee niin kehon kuin aivotkin koetukselle.

Rankimpiakaan työaikamuotoja ei silti Puttosen mielestä kannata pitää mörkönä. Vaikka työaikoihinsa ei voisi vaikuttaa, jaksamistaan voi tukea monin tavoin.

 

Vältä sudenkuopat

Epätyypillisten työaikojen rasittavuus kumpuaa kolmesta asiasta.

Ensinnäkin nukkuminen voi jäädä liian vähäiseksi nukahtamisvaikeuksien tai liian lyhyiden lepoaikojen vuoksi. Tästä seuraa, että vireystila laskee ja tiedonkäsittelykyky heikkenee. Pitkällä aikavälillä väsymys ja liiallinen stressi voivat altistaa erilaisille sairauksille.

Jos syö huonosti, ottaa alkoholia ja jättää liikunnan pois, aiheuttaa itselleen tuplakuorman.

Tehokkainta olisi, jos työajoista johtuvaa kuormitusta voitaisiin vähentää ja palautumista helpottaa yhdistämällä työnantajan ja työntekijöiden omat keinot. Vapaa-ajan käyttäytyminen jää kuitenkin aina työntekijän itsensä vastuulle.

– Jos syö huonosti, ottaa alkoholia ja jättää liikunnan pois, aiheuttaa itselleen tuplakuorman.

 

Tue hyviä aikeita

Puttonen kannustaa tekemään pieniä jaksamista tukevia tekoja. Jos menee hieman aikaisemmin nukkumaan ja kävelee vaikka parikymmentä minuuttia päivässä, yhdessä ne ovat jo iso muutos.

Oleellista on keksiä, millä konkreettisilla keinoilla hyvien aikeidensa toteutumista voisi tukea.

– Pelkkä tahdonvoima ei yleensä riitä.

Jos menee hieman aikaisemmin nukkumaan ja kävelee vaikka parikymmentä minuuttia päivässä, yhdessä ne ovat jo iso muutos.

Joustavaa työaikaa noudattaville etätyöläisille työstä irrottautuminen voi olla vaikeaa. Puttonen neuvoo tällöin suunnittelemaan päivään järkevän rytmin.

Ylityöt voivat usein toistuessaan lisätä unettomuutta ja heikentää muistin toimintaa. Satunnaisesti tehtynä pitkät päivätkään eivät Puttosen mukaan ole haitaksi.

Näin tuet palautumistasi

● Suunnittele töissä, milloin pidät taukoja ja syöt kunnon aterian. Käytä tarvittaessa puhelimen muistutusta.

● Pidennä yöuntasi esimerkiksi 20 minuutilla ja seuraile vaikutuksia parin viikon ajan. Pian aikaisemmasta nukkumaanmenosta tulee rutiini.

● Merkitse myös omaehtoinen liikunta kalenteriin, jotta et laistaisi hyvistä aikeistasi. Hanki kunnolliset varusteet ja pidä ne käden ulottuvilla.

● Viritelkää työyhteisössä keskustelua siitä, miten voisitte järjestää työajat mahdollisimman järkevästi.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.