Lapsena Marko Niskanen kokeili eri joukkuelajeja. Hänelle on edelleen arvoitus, miksi juuri jääkiekko imaisi hänet mukaansa.
– Jotain siinä oli, jotain erilaista kuin muissa lajeissa.
Niskanen liittyi jääkiekkoseuraan yhdeksänvuotiaana ja lopetti pelaamisen 17-vuotiaana B-junioreissa.
Aikuisena hän päätyi vuosiksi kaukalopallopiireihin. Kun vuonna 2006 Niskasen työpaikalle Jyväskylän ammattikorkeakouluun perustettiin harrastekiekkoporukka, tuntui luontevalta palata lapsuuden harrastuksen pariin.
Nykyään Niskanen pelaa kahdessa porukassa. Tiistaiaamuisin hän vetää hokkarit jalkaansa työpaikan vuorolla. Kahtena iltana viikossa hän pelaa Disepapoissa, jossa on mukana vanhoja tuttuja junnuajoilta.
Ikämiesjääkiekossa säännöt ovat erilaiset kuin nuoremmilla. Taklata ei saa, eikä laukoa lämäreitä eli lyöntilaukauksia. Kuuttakymppiä lähestyvälle jytyläiselle siistimpi pelitapa sopii hyvin.
– Kun ikää tulee, on parempi, kun ei taklata!
Jääkiekko ei ole helppoa, vaikka moni pitää sitä tyhmäpäiden lajina.
Jääkiekossa Niskasta kiehtoo ennen kaikkea vauhti ja nopeasti vaihtuvat tilanteet. Hyvän fyysisen kunnon lisäksi harrastajalta vaaditaan kylmäpäisyyttä ja taktista silmää.
– Jääkiekko ei ole helppoa, vaikka moni pitää sitä tyhmäpäiden lajina. Jääkiekossa ei koskaan pysty olemaan tarpeeksi hyvä.
Ikämiehenä jäälläoloaikaa ei enää tarvitse käyttää pelitaktiikoiden tai mailankäsittelytaitojen hiomiseen vaan keskiössä saa olla rento pelailu. Häivähdyksen menneestä tuovat kuitenkin Disepappojen turnausreissut, jotka suuntautuvat joskus jopa ulkomaille.
– Häviö harmittaa aina, mutta ei se ole niin traagista kuin junnuna. Kun jäältä lähtee pois, asia unohtuu saman tien.
Häviö harmittaa aina, mutta ei se ole niin traagista kuin junnuna.
Kiekkopiireissä Niskanen on oppinut yhteistyötaitoja ja toisten ihmisten kunnioittamista. Hän on myös oivaltanut, miten suuri merkitys huumorilla on yhteishengen luomisessa.
Kaikkea tätä hän pystyy hyödyntämään työssään vahtimestarina.
– Se on tiimityötä sekin.
