Hyvinvointi
20.06.2019

Jytyläiset valtasivat laivan

Mitä siitä seuraa, kun lähes tuhat jytyläistä eri puolilta Jyty-Suomea valtaa Helsingin ja Tukholman väliä seilaavan Silja Symphonyn? Ei enempää eikä vähempää kuin MEGARISTEILY.

Teksti: Kari Hietamäki Kuvat: Sanna Pyysalo ja Tuomas Muhonen

 

Nimensä mukaisesti risteilytapahtuma oli aivan uudenlainen jäsenistölle suunnattu megaluokan tapahtuma, jollaista harvemmin on nähty. Kaikkien kaulassa heilahdellut risteilypassi ja siihen raapustettu runsas ohjelmakattaus kertoi kaiken olennaisen.

Noin 30:ssa luento-, info- ja klinikkatilaisuudessa kuultiin eri ammattialojen tuoreita kuulumisia, tutustuttiin jäsenetuihin sekä saatiin vinkkejä jäsenhankintaan ja yhdistysten viestintään. Ja huippusuositussa Some-studiossa sosiaalisen median maailma avautui aivan uudella tavalla.

Edunvalvonnan ja järjestötoiminnan ”Kysy mitä vain” -klinikat antoivat neuvontaa lakiasioissa sekä muissa mieltä askarruttavissa kysymyksissä.

Megaristeily oli osoitus hyvästä yhteishengestä, yhdessä tekemisen uudesta kulttuurista ja mahdollisuudesta verkostoitua ja tavata oman alan kollegoja sekä eri ammateissa työskenteleviä muita jytyläisiä.

Asiaohjelmaa pullistelevan tarjonnan ohella toki pidettiin hauskaa, rentouduttiin ja ammennettiin voimaa työelämän arjessa jaksamiseen. Ehtipä suuri joukko risteilykansasta pistäytyä haistelemassa Tukholman keskustan keväistä ilmapiiriäkin.

Megaristeilyllä oli monipuolista ohjelmaa, muun muassa kuvausta Some-studiossa, seikkailija Timo Polarin luento ja ikimuistoisia kohtaamisia.

Työ ei ole koko elämä! Vai onko?

Mitä tehdä silloin, kun työ tuntuu täyttävän suurimman osan vuorokauden tunneista? Muun muassa tähän kysymykseen haettiin ja saatiin vastauksia kolmelta Jytyn ulkopuoliselta luennoitsijalta.

Jyväskylän yliopiston professori Juha T. Hakala oli työn suhteen kohtuuden äärellä. Hän kysyi, ”voisitko ottaa arjen jäsentäjäksi rentouden ja leppoisuuden, joskus jopa aikatauluttomuuden”? Hän viittasi tutkimukseen, että kun ihminen täyttää 55 vuotta, työuupumuksen riski kaksinkertaistuu.

Hakalan mukaan lähes 900 000 suomalaista syö Kelan korvaamia mielialalääkkeitä. Ja hänen mukaansa kysymys kuuluu:

– Mitä keinoja meillä on selvitä elämästämme kohtuullisemmin: Vähemmä on enemmä!, oli Hakalan murrevastaus.

Hänen mukaansa työuupumuksen riski kasvaa, jos työstä katoaa hallinnan tunne.

– Yhä useammalla on edessään arkisen työn lisäksi vahva tunne siitä, että resursseja on viety ja viedään jatkossakin. Työn hallinnan kokemus uhkaa kadota.

– Valtava määrä suomalaisia epäilee, selviääkö eläkkeelle saakka. Voisiko yksi ratkaisu olla oman vaatimustason laskeminen?

”Kenttä kuohuu”

Mennyttä ja tulevaa työtä ja maailmaa ylipäänsä lähi- ja kaukoetäisyydeltä luennossaan tarkastellut suomen kieltä rakastava Helsingin itäpasilalainen toisinajattelija Petri Rajaniemi ruoti muun muassa järjestökentän ikuisuusaiheita.

Esimerkkinä hän kertoi, että järjestökentällä kuulee usein sanottavan varmana tietona: ”Kenttä kuohuu.” Mutta kuohuuko oikeasti? Totuus on kuitenkin usein Rajaniemen mukaan se, että ”kenttä” onkin todellisuudessa vain muutaman ihmisen ”kenttä”.

– Järjestöissä eletään helposti omassa järjestökuplassa.

Järjestötyön olennaisena uudistamisen lähtökohtana tulee Rajaniemen mielestä olla se, että parempaa voi syntyä vasta kun toiminta muuttuu. ”Ja toiminta muuttuu vasta, kun ajattelu muuttuu ja ajattelu muuttuu vain kyseenalaistamalla entinen ajattelu.”

Rajaniemi katsoi, että muutosvastarinta esimerkiksi työelämässä syntyy useimmiten siitä, että ihminen pelkää oman osaamisensa muuttuvan arvottomaksi.

Seikkailua äärirajoilla

Seinäjokinen seikkailija, liikunnanopettaja, kirjailija ja luennoitsija Timo Polari, joka tunnetaan parhaiten retkistään muun muassa Grönlantiin ja Etelänavalle, avasi elämänfilosofiaansa jopa äärirajoille menneiden seikkailukokemustensa pohjalta.

– Suurinta epäonnistumista on, ettei yritä ollenkaan. Koittakaa elämässä hankkia kauniita muistoja ja antakaa niitä myös muille.

Polarin luento risteilyn avajaisiltana veti koko Starlight-salin täyteen, ja seuraavan aamun kulttuuriseikkailuluentokin pienemmässä salissa yllätti myös järjestäjät. Tuolit uhkasivat lähes loppua.

 

Leikkimielisessä risteilykilpailussa kerättiin leimoja kisapassiin. Petri Rajaniemi ruoti luennossaan humoristisesti järjestökentän ikuisuusaiheita.

 

Mikä oli parasta Megaristeilyllä?

Laiva oli lastattu Jytyllä, kun noin tuhat jytyläistä kokoontui viettämään toukokuista viikonloppua Megaristeilylle. Jyty-lehden toimitus kyseli jäseniltä risteilyn tunnelmista ja toisaalta toiveista tulevista tapahtumista.

1. Mikä on ollut antoisinta Megaristeilyllä?

2. Millaista toimintaa odotat Jytyltä tai omalta yhdistykseltäsi?

 

Heidi Virtanen, 40, nuoriso- ja vapaa- ajanohjaaja, Orimattila ja Mäntsälä. Jyty Keski-Uusimaa ry.

1. Luennot olivat hyvin mielenkiintoisia. Erityisesti Timo Polarin luento jäi mieleen, se miten hän katsoo maailmaa.

Myös erilaiset esittelypisteet olivat hyviä.

 

2. Olen töissä sekä kunnalla että yksityisellä puolella, joten toivoisin saavani liitolta monipuolisesti molempia sektoreita koskevia uutisia ja tiedotteita.

 

 

Anna-Maija Haataja, 35, harrasteohjaaja, Oulun nuorisopalvelut. Jyty Pohjois-Pohjanmaa ry.

1. Järjestö- ja nuorisotyön ammattialaryhmän tapaaminen oli hyvä. Oli hienoa tavata saman alan ihmisiä, ja kävimme mielenkiintoista keskustelua.

Päivällä osallistuin myös Tukholman ostoskeskusretkelle.

 

2. Toivon lisää yhteisiä tapahtumia, toisaalta valtakunnallisia ja myös oman alueen tapaamisia. Lisäksi omaan ammattialaan liittyvät tapahtumat ovat tärkeitä.

 

 

Pirjo Kuosmanen, 47, lastenhoitaja, päiväkoti Puotinharju. Jyty Metropoli ry.

1. Antoisinta oli nähdä muita Jytyn jäseniä sekä Megaristeilyn avaustilaisuus ja luento.

 

2. Odotan, että päiväkodin henkilökunnan palkat nousisivat, lapsiryhmien koot pienenisivät ja lastenhoitajien työtä alettaisiin arvostaa.

 

 

Hannele Jurmu, 49, palvelusihteeri, Oulun seurakuntayhtymä. Oulun seurakuntahenkilöstö ry.

1. Erityisesti lauantain luennot ja verkostoituminen muidenkin kuin kirkon alan jytyläisten kanssa.

 

2. Odotan koulutuksia, kuten tämä risteily sekä verkostoitumista, erilaisten ihmisten kanssa tapaamista ja sitä kautta eri näkökulmien löytämistä.

 

 

Mika Ruotsalainen, 42, järjestelmäasiantuntija, Joensuu. Jytyn Itä-Suomen seurakuntahenkilöstö ry.

1. Mielenkiintoisinta olivat lukuisat laivalla järjestetyt tapahtumat, mm. erilaiset tietoiskut ja infot. Ja niitähän riitti.

Tietysti hienoa on ollut myös muiden jytyläisten tapaaminen.

 

2. Olemme oman yhdistyksen osalta järjestäneet toimintaa niin, että saadaan jäsenistöä aktivoitua ja motivoitua mukaan toimintaan. Tarjonnassa on ollut mm. teatteria ja elokuvakäyntejä. Jonkin verran meillä on ns. passiivisia jäseniä, jotka eivät oikeastaan osallistu muuten kuin maksamalla jäsenmaksun.

 

Jarmo Drockila, 62, eläkeläinen, Lappeenranta.

Jyty Yksityinen opetusala TOSI ry.

1. Antoisinta oli perjantai-illan luento, jossa Timo Polari kertoi seikkailuistaan Etelänavalla. Myös hänen toisen päivän kulttuurimatkailuluentonsa kiinnosti.

Olen ollut muutamalla aiemmallakin risteilyllä, ja tämä oli kyllä tarjonnan suhteen monipuolisin.

 

2. Tällaisilla yhteisillä Jyty-risteilyillä virkistyy kyllä kummasti. Enemmän tällaisia.

Yhdistyksen omalla porukallakin on ollut matkoja, teatterireissuja, laivaristeilyjä ja elokuvia. TOSI ry kun on valtakunnallinen yhdistys, niin porukka on vähän hajallaan eri puolilla Suomea. Eli paikallistasolla on aika vähän yhteistä toimintaa.

Leikkimielisessä risteilykilpailussa kerättiin leimoja kisapassiin. Petri Rajaniemi ruoti luennossaan humoristisesti järjestökentän ikuisuusaiheita.

 

Kilpailujen voittajat

Risteilykilpailu

Megaristeilyn leikkimielisessä risteilykilpailussa kerätiin leimoja kisapassiin. Erilaisten lahjakorttien voittajiksi arvottiin 26 onnellista.

Voittajat

– Anniina Marjala, Sodankylä

– Anu Annanmäki, Kauhajoki

– Eija Kraft, Urjalankylä

– Eine Haapakoski, Ylivieska

– Helka Pesonen, Ilomantsi

– Hellevi Kulmala, Riihikoski

– Jaana Sadinmäki, Ylivieska

– Kaisa Thomsson, Ikaalinen

– Kirsi Laitinen, Kuopio

– Lea Revonmäki, Kuusamo

– Minna Korhonen, Kuopio

– Pirjo Laine, Tampere

– Päivi Alatalo, Kemijärvi

– Päivi Kyllönen, Kajaani

– Reijo Alanko-Luopa, Luopa

– Sari Heinonen, Turku

– Satu Harju, Imatra

– Satu Himanen, Mikkeli

– Seija Hovi-Kuikko, Ylämaa

– Senja Hulkkonen, Suomussalmi

– Sirpa Kinnunen, Suomussalmi

– Suvi Kinaret, Kangasala

– Tarja Mäkitalo, Vaasa

– Teijo Rovanperä, Rovaniemi

– Tiina Häkkinen, Suomussalmi

– Tuula Miinin, Kitee

Some-studio

Some-studiossa sukellettiin someen ja poseerattiin some-ständillä. Kuvat julkaistiin Jytyn Facebook-sivulla. Osallistujien kesken arvottiin palkintoja.

Voittajat

* Tallink Siljan risteilylahjakortti Helsinki–Tukholma– Helsinki DeLuxe-hytissä

– Heidi Virtanen, Niinikoski

 

* Finnkinon elokuvaliput 2 kpl / henkilö

– Minna Ainali, Kalajoki

– Raija Hankaniemi, Alajärvi

– Satu Hentula, Helsinki

– Päivi Hinkkanen, Helsinki

– Anne Huovinen, Turku

– Maija Hyväri, Oulu

– Elina Kajanto, Turku

– Petri Kipinoinen, Rovaniemi

– Marja Koivisto, Turku

– Leila Korpilahti, Seinäjoki

– Arja Laajalahti, Iisalmi

– Airi Lappalainen, Helsinki

– Eva-Maria Nahkala, Haapavesi

– Sari Porkka, Joensuu

– Tarja Pulkkinen, Vuokatti

– Tuula Saine, Kangasala

– Mervi Salo, Turku

– Marke Suorajärvi, Kuusamo

– Hanna Teittinen, Kuusamo

– Seija Viljakainen, Varkaus

Jyty-karaoke

Jyty-karaokekilpailussa ratkottiin jytyläisten kultakurkkujen paremmuus. Parhaat palkittiin erilaisilla lahjakorteilla ja -tuotteilla.

Voittajat

1. Satu Harju – Kaiken antanut

2. Sari Mäntyranta – I will always love you

3. Nina Remes – Valkeaa unelmaa

4. Merja Heikkinen – Lemmenpölyä

5. Paula Vapola – Minä maa, sinä kuu

Erityismaininnat

Karaoken Jaakko Teppo: Antti Udd – Kuljen taas kotiin päin

Karaoken Katri Helena: Sinikka Maijala – Kun kellohame heilahtaa

Megaristeily oli osoitus hyvästä yhteishengestä, yhdessä tekemisen uudesta kulttuurista.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.