Hyvinvointi
14.06.2023

Kohtaa, kuule, näe

Digiaika vaatii työyhteisötaitoja

Verkkoyhteisökin toimii ihmisten välisenä vuorovaikutuksena.

Teksti: Hannele Niemi Kuvat: Pixabay

1. Verkossakin olet yhdessä yhteisösi kanssa.

1. Olitpa Teamsissa tai Zoomissa, olet yhdessä yhteisösi kanssa, nyt vain monimuotoisemmin. Työ ei enää ole sidottu seiniin, vaan aikaan verkkoyhteydessä, erilaisilla viestinnän alustoilla. Moni on nykyään töissä fyysisesti itsenäisemmin; yhteisen työtilan ohella kotona, kahvilassa, kirjastossa tai vaikka junassa.

2. Varo verkon tehokkuusharhaa.

2. Varaudu siihen, että verkossa sattuu ja tapahtuu. Fyysisesti erilaiset työympäristöt tuovat tekniikkahaasteensa ja moninaiset mahdollisuutensa vetäytyä sekä vältellä. Varo tehokkuusharhaa. Verkossa yhdessä, mutta fyysisesti yksin olisi houkuttavaa tehdä monta asiaa yhtä aikaa.

3. Älä vähättele työn epävirallista osuutta, verkossakaan.

3. Älä vähättele työn epävirallista osuutta. Vaadi aikaa myös kahvittelulle ja kiireettömälle kohtaamiselle. Tehokas digi säästää aikaa ja ympäristöä, mutta voi kuormittaa ihmistä. Tiukkaan tikutetut aikataulut keskittyvät asiaan ja unohtavat konkreettiset siirtymät. Tee oma työmatkasi.

4. Esihenkilöltä vaaditaan kokonaisuuden hallintaa.

4. Esihenkilöltä vaaditaan paljon. Keskittymistä, läsnäoloa, kokonaisuuden hallintaa. Kaikkien äänten kuulemista, erilaisten ajatusten huomioimista. Esihenkilö voi keventää kuormaansa laatimalla kartan, joka opastaa työyhteisöä kokoontumisen tarkoitukseen ja tavoitteeseen. Kertoo työjärjestyksen. Ja koska syödään.

5. Tekniikka ja vuorovaikutus kuntoon.

5. Vinkki kokouksen vetäjälle: Vuorovaikutusta voi suunnitella ja harjoitella. Tekniikkaankin saa apua näppärältä diginatiivilta. Viisas vetäjä varaa kokoontumisen alkuun sekä loppuun kepeämmän osuuden. Huomioi, keitä kaikkia on paikalla, kiittää osallistumisesta. Työyhteisötaitoja nämäkin.

6. Työn sujuvuus on jokaisen vastuulla.

6. Esihenkilökin on ihminen, joka voi väsyä. Vetovastuuta saa kierrättää ja jakaa. Kokouksen onnistuminen, haasteiden havaitseminen ja voittaminen sekä tavoitteiden saavuttaminen kuuluvat jokaiselle työyhteisön jäsenelle. Kuten asioiden yhdessä kehittelykin.

Juttuun on haastateltu asiantuntijoina vanhempaa yliopistolehtoria Kaarina Mönkköstä Itä-Suomen yliopistosta ja työyhteisöasiantuntija Satu Roosia, joilta ilmestyi keväällä 2023 kirja Työyhteisötaidot digiajassa (Gaudeamus).

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.