Ajankohtaista
16.04.2020

Pitkäjänteinen tutkimustyö edellyttää laboratorioita ja kokenutta henkilöstöä

”THL:n leikkaukset haitanneet koronan hoitamista”

Koronaviruksen aiheuttama tiedon ja ennusteiden tarve on nostanut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) huomion keskipisteeksi. Oman osansa keskustelusta ovat saanet viime vuosina THL:ään kohdistuneet säästöt sekä pohdinta, miten nämä leikkaukset ovat näkyneet.

Teksti: Jaakko Takalainen Kuvat: Pixabay

THL:ssä vuosina 2013–2014 työsuhde päättyi noin 200 henkilöltä, ja vuonna 2016 irtisanottiin 220 työntekijää. Tutkimuslaitoksen rahoitusta leikattiin vajaalla 10 miljoonalla eurolla vuosina 2017–2018. THL:n budjettirahoitus oli vuonna 2019 noin 65 miljoona euroa.

Kaikkiaan THL:ssä oli töissä noin 1300 ihmistä vuonna 2013, nyt heitä on alle tuhat. Vähenemä on melkein kolmannes. Kuinka paljon asiantuntijaorganisaatiosta voidaan leikata, ettei se näy tuloksessa?

– Hyvä kysymys. Kyllähän se väkisin näkyy, sanoo professori Olli Vapalahti Helsingin yliopiston Virologian laitokselta.

– Pitää myös kysyä, mitä tuloksella tarkoitetaan. THL:n vähennykset ovat johtaneet tutkimuslaboratorioiden sulkemiseen ja pitkäjänteisen tutkimusosaamisen häviämiseen, mikä on haitannut koronaviruksen hoitamista.

Vapalahti työskentelee yliopistolla, joten THL:n – sektorikohtaisten tutkimuslaitoksen – tapahtumia hän seuraa ulkopuolisena. Mutta hän on tehnyt paljon yhteistyötä THL:n kanssa, koska virustutkijoiden piirit ovat Suomessa pienet, ehkä noin 150 tutkijan luokkaa.

Vapalahden mukaan yliopiston virustutkijoilla ei ole kilpailua THL:n kollegojen kanssa, sillä ”jokainen on löytänyt oman lokeronsa”, erikoisalansa.

– Kaikkia hyödyttävää tietoa syntyy vain, jos alalle muodostuu tutkimustraditioita. Ja tradition syntymiseen tarvitaan kokeneita tutkimusryhmän vetäjiä.

– Vuosien 2017 ja 2018 aikana juuri kokeneita ryhmänvetäjiä lähti, osa alan ulkopuolisiin töihin. Se oli vahinko, harmittelee Vapalahti.

Tietoa myös tuotettava itse

Olli Vapalahti näkee ongelmana, että THL ja sen kaltaiset sektoritutkimuslaitokset (esimerkiksi Säteilyturvakeskus STUK ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskus VATT) halutaan panna vain keräämään ja soveltamaan olemassa olevaa tietoa. Niillä pitää olla myös omaa tutkimustoimintaa.

– Laitosten pitää tuottaa tietoa myös itse, eikä tutkimusta voi tehdä ilman laboratorioita ja pitkäjänteistä työtä. Tutkimusryhmien työ ei valmistu yhden budjettivuoden aikana, vaan vaatii 5–10 vuoden ajan, Vapalahti sanoo.

Hänen mukaansa vain omaan kokemukseen ja tietoon perustuva laitos voi antaa asiantuntevia arvioita ja suosituksia koronan kaltaisten pandemioiden hallinnassa.

Vapalahti ottaa esimerkiksi polioviruksen tutkimuksen. Polio on tehokkailla rokotuksilla vähentynyt muutamaan pistemäiseen ja harvoin toistuvaan kohtaan koko maailmassa (Nigeria, Intia). Suomessa polion tutkimukseen erikoistunut laboratorio on ajettu alas.

– Tällaisia strategisia päätöksiä joudutaan joskus tekemään. Kertynyttä tietoa jo voitetulta näyttäneestä sairaudesta ei kannata päästää hukkaan kevein perustein. Tutkimustradition katkaisemisen olisi aina syytä olla enemmän tieteellisistä kuin poliittisista lähtökohdista tehty päätös, sanoo Olli Vapalahti.

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.