Professori Juha Siltala maalasi suomalaisesta työelämästä varsin synkeän kuvan tasan 20 vuotta sitten ilmestyneessä teoksessaan Työelämän huonontumisen lyhyt historia (Otava 2004). Siltala analysoi länsimaisen työelämän ja työolojen muutoksia erityisesti 1990-luvun laman jälkeisestä ajasta vuosituhannen vaihteeseen. Kirjan ilmestymisen jälkeen häntä tituleerattiin jopa ankeuden apostoliksi.
Moni Siltalan listaama asia on sittemmin muuttunut parempaan. Yleinen maailmantilanne, talouden taantuma sekä hallituksen toteuttamat ja suunnittelemat työelämäheikennykset saavat silti monen mielet apeiksi. Synkkyyden ja epävarmuuden rinnalla on kuitenkin aina valoisampiakin sävyjä. Asiat eivät useinkaan ole joko tai, vaan sekä että.
Työvoimamme on esimerkiksi todella koulutettua, lähes puolella palkansaajista on korkea-asteen tutkinto.
Kansainvälisesti tarkasteltuna suomalainen työelämä on erittäin laadukasta ja hyvää, sanoo myös Tilastokeskuksen erikoistutkija Hanna Sutela.
”Työvoimamme on esimerkiksi todella koulutettua, lähes puolella palkansaajista on korkea-asteen tutkinto. Työelämämme on myös keskimäärin tasa-arvoista. Infrastruktuurimme tukee työelämäämme. Kun korona iski, siirtyminen etätöihin onnistui hyvin ja työt jatkuivat. Monessa maassa etenkin naiset joutuivat jäämään työmarkkinoiden ulkopuolelle kotiin lasten kanssa, kun päivähoitopaikat ja koulut sulkeutuivat pitkiksi ajoiksi, tai koska työt vain loppuivat”, Sutela sanoo.
Hän muistuttaa, että vaikeinakin aikoina useimmilla on työajoissa joustoa ja omaan työhön pystyy ainakin jossain määrin vaikuttamaan.
”Meillä on lisäksi keskinäistä luottamusta puolin ja toisin työntekijöiden ja työnantajien välillä. Korona-aikana työnantajat koettivat pitää työntekijöistä kiinni kynsin hampain. Meidän johtamistapammekin on vähemmän hierarkkinen kuin monessa muussa maassa”, lisää Siltala.
Miksi siis voimme huonosti?
Työterveyslaitoksen lokakuussa julkistaman Miten Suomi voi? -tutkimushankkeen mukaan joka kymmenes meistä on työuupunut ja joka neljännellä on kohonnut riski uupua. Lisäksi meillä on kognitiivisia ongelmia, kuten muistamiseen, oppimiseen ja keskittymiseen liittyviä vaikeuksia.
Eivätkä kognitiiviset ongelmat ole vain ikääntyneiden riesa, niistä kärsivät etenkin nuoret.
Sutela onkin huolissaan erityisesti nuorista, alle 35-vuotiaista naisista, joiden pahoinvointi näyttäytyy useissa tutkimuksissa. Hänestä on huolestuttavaa, että nuoret ylipäätään voivat niin huonosti. Miten voidaan kuvitella, että nuoret tekevät pitkän uran, kun niin moni voi huonosti jo ennen kuin ura on edes päässyt alkamaan?
”Olisiko yksi syy vaatimustason muutos? Silloin kun itse menin työelämään, työtehtävät tulivat vähitellen vaativammiksi ja vastuut kasvoivat kokemuksen myötä. Nyt pitäisi osata ja päteä heti. Lisäksi voi olla vaikea päästä työelämään ja työpaikan käytäntöihin kiinni, kun tekee töitä pääasiassa kotoa käsin. Ei ole keneltä kysyä tai saada mallia, miten työelämässä ylipäätään ollaan”, Sutela pohtii.
Työhön ei sitouduta samalla tavoin kuin aiemmin. Ei kannata sitoutua, sillä työ voi mennä alta milloin vain.
Moni etätöitä tekevä kärsii myös yksinäisyydestä. Kollegoiden tuki ja meitä kaikkia kannatteleva yhteisöllisyys saattavat puuttua. Tuskin kenellekään tekee hyvää olla ilman kontakteja muihin.
Siltalaa mietityttää kyyninen asenne työtä kohtaan: epävarmuus työstä ja toimeentulosta ahdistaa. Työn imun katoaminen ja työelämän epävarmuuden vaikutus työhyvinvointiin näkyvät Miten Suomi voi? -tutkimuksenkin tuloksissa.
”Työhön ei sitouduta samalla tavoin kuin aiemmin. Ei kannata sitoutua, sillä työ voi mennä alta milloin vain”, Siltala sanoo.
Hukkaanko elämäni tässä?
Sutelan mukaan ansiotyö on silti suomalaisille erittäin merkittävä elämänsisältö.
”Etenkin naisilla työ elämänsisältönä on kasvava trendi. Samanaikaisesti vapaa-ajan merkitys on kasvanut sekä kodin ja perhe-elämän arvostus nousseet. Tästä tulee paineita, että pitäisi olla kaikessa mukana, ja se tuo oman kuormituksensa myös työntekoon”, Sutela sanoo.
Työssä halutaan olevan sisältöä. Sen on annettava jotain enemmän, jotta koemme olevamme tärkeitä ja arvokkaita. Se on yksi työtyytyväisyyden ja -motivaation mittareista.
Nykyään ihmiset ovat yksilöityneet, ja työstä on tullut eksistentiaalinen projekti. Mietitään, hukkaanko minä elämäni tässä?
”Motivoitunut on tuottavampi ja vähemmän poissa töistä. Työn sisäisiä tekijöitä ja kehittymismahdollisuuksia arvostetaan uralla etenemistä ja palkkaakin enemmän. Esihenkilö- ja johtotehtävät eivät välttämättä kiinnosta, sillä moni kokee, ettei niissä pääse tekemään mielekkäitä, sisällöllisesti merkityksellisiä asioita”, Sutela sanoo.
”Ennen töitä tehtiin pitkälti, koska oli pakko hankkia elantoa. Nykyään ihmiset ovat yksilöityneet, ja työstä on tullut eksistentiaalinen projekti. Mietitään, hukkaanko minä elämäni tässä? Saanko aikaan mitään, millä olisi myös toisille ihmisille merkitystä? Ja toisaalta ajaudutaan sosiaalisen median aikaansaamaan vertailuhelvettiin: toisilla tuntuu aina menevän paremmin kuin itsellä. Ei ihme, jos nuoret voivat huonosti”, sanoo Siltala.
Tulevaisuudenuskoa ei kannata hukata
Elämme vaikeita ja epävarmoja aikoja: talouden taantuma, sotauutiset, ilmastonmuutos. Siltala kantaa huolta etenkin nuorista, jotka voivat kokea tulevaisuuden näköalattomana. Pessimismille on hyviä perusteita, mietitään sitten ilmastonmuutosta, maailman sotaistumista tai työelämän muutoksia.
”Olisin silti jonkinlaisen moraalisen uskonhypyn kannalla, että meillä sittenkin on tulevaisuutta ja siihen kannattaa yrittää panostaa. Haluan uskoa, että esimerkiksi Suomessakin kehitetyt uudet teknologiat kypsyvät vientiyrityksiksi ja tuottamaan verotuloja. Silloin ei tarvitse kilpailla vain työvoiman hinnalla ja joustoilla”, Siltala sanoo.
On keskityttävä siihen, mitä voi tehdä paremmin, vaikka se ei olisikaan maailmaa mullistavaa.
Taakkaa ei kuitenkaan kannata ottaa sellaisesta, mitä ei yksin voi muuttaa. On keskityttävä pieneen.
”On keskityttävä siihen, mitä voi tehdä paremmin, vaikka se ei olisikaan maailmaa mullistavaa. Suunta on kuitenkin oikea, ja se saa mielen pysymään koossa. Tätä kutsutaan sinnittelyksi tai pieneksi toimijuudeksi”, Siltala sanoo.
Tulevaisuudenuskoa ei työelämänkään suhteen kannata hukata. Asenne ratkaisee.
”Synkistä faktoista huolimatta kannattaa elää vielä tämäkin päivä ja sinnitellä. Huomenna voi sittenkin olla toisin kuin masentuneimmillaan uskoo”, sanoo Siltala ja varistaa ankeuden apostolin viittaa yltään.
