Ajankohtaista
26.02.2025

Kysyimme jäseniltä:

Miten työelämä on muuttunut ja miten muutoksessa selviää?

Teksti: Leena Filpus Kuvat: Jyty

“Kiire, kiire, kiire. Enää ei ole aikaa siivota tiedostoja ja sähköpostia tai suunnitella tulevaa.”

“Digi-työskentelyä, etätyöskentelyä sekä itseohjautuvaa työskentelyä on tullut enemmän. Tarvitaan jatkuvaa ajan hermolla olemista ja kouluttautumista.”

“Työ on lyhytjänteistä, poukkoilevaa, välillä sekavaakin. Aiemmin oli kiireaikoja ja vähemmän kiireisiä aikoja, nyt tuntuu että kiirettä on tasaisesti koko ajan.”

Aiemmin oli kiireaikoja ja vähemmän kiireisiä aikoja, nyt tuntuu että kiirettä on tasaisesti koko ajan.

“Asiakkaiden ja puheluiden määrä lisääntyy vuosi vuodelta. Työntekijöiden määrä pysyy samana. Sairaustapauksissa ei oteta sijaisia.”

“Kiire kiristää myös työyhteisöjen ilmapiiriä – enää ei voi juuri naureskella ja puhua välillä jostain muustakin kuin työstä. Hemmetin kurjaa eikä ihme, että saikkujen määrä kasvaa!”

“Meillä on leikattu kaikesta. Paitsi investoinneista töissä, niin myös hyvinvoinnista. E-passista lähti puolet, mitään pikkujouluja tms. ei enää järjestetä.”

Huolehdin siitä, että työt tulee tehtyä työpäivän aikana. Iltaisin ja viikonloppuisin en katso työpuhelinta.

“Omat tavat ylläpitää resilienssiä ovat äärimmäisen utelias mieli ja halu tutkia tulevaisuuksia. Yksilö ei murru, kun ymmärtää taustalla olevia ilmiöitä, on valmis kehittymään ja kehittämään itseä ja koko työyhteisöä.”

“Yhteistyön toimivuudella on suuri merkitys työyhteisössä. Tarvittaessa olen saanut apua työterveyshuollosta. Yksityiselämän ja työelämän tasapaino on tärkeää.”

“Huolehdin siitä, että työt tulee tehtyä työpäivän aikana, en jää ylitöihin ellei niin ole esihenkilö määrännyt. Iltaisin ja viikonloppuisin en katso työpuhelinta.”

Kommentti:

Elämmekö burnout-yhteiskunnassa?

Työelämä on muuttunut viime vuosikymmeninä, ja vauhti vain kiihtyy. Vaikka digitalisaatio on tuonut mukanaan nopeutettuja prosesseja, se on myös vähentänyt ihmiskontakteja, kiristänyt aikatauluja ja lisännyt työn kuormittavuutta. Miten muutoksissa pärjää?

Luin vastikään kirjan, jossa todettiin, että elämme burnout-yhteiskunnassa. Työelämässä pitää jatkuvasti kiihdyttää, suoriutua ja näyttää, että pärjää. Kirja kysyi, olemmeko kuitenkin itse luoneet kokemamme kiireen. Ovatko luomamme ”deadlinet” oikeasti elämän ja kuoleman kysymyksiä juuri sillä hetkellä?

Työsuojelusta ei saa tinkiä, vaikka olisikin paljon muutoksia.

Tutkimuksissa on todettu, että pieni kiire ja stressi ovat hyväksi. Myös omaa kykyä vastata stressiin voi vahvistaa. Vapaa-ajan ja työpäivän selkeä erottaminen, itselle mieluisten asioiden tekeminen sekä liikunnan ja unen lisäksi myös hyvä työilmapiiri edesauttavat työyhteisöä pärjäämään haastavissa tilanteissa.

Työsuojelusta ei saa tinkiä, vaikka olisikin paljon muutoksia. Työnantajan vastuulla on ylläpitää työssä jaksamista. Jos kuormitusta on liikaa, apua voi hakea työterveydestä. Työsuojeluvaltuutetut auttavat, jos työilmapiirissä on ongelmia. Jos työn tekemisen ehdot muuttuvat, ota yhteyttä työpaikan luottamusmieheen.

Työelämän muutokset tarjoavat myös mahdollisuuksia. Teknologia avaa uusia ovia, ja etätyö voi parhaimmillaan tarjota vapautta ja joustavuutta. Sopeutumisen ja hyvinvoinnin tukeminen edellyttää kuitenkin yhteisiä ponnisteluja. Tulevaisuuden työelämää rakennetaan yhdessä, askel kerrallaan.


Jonas Fyrqvist
Jytyn työmarkkina-asiantuntija

Jaa artikkeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.