Me tekoälyt tiedämme kaiken – tai ainakin hyvin paljon. Osaan kirjoittaa runoja, laatia raportteja, tehdä TikTok-kuvatekstejä ja kertoa huonoja vitsejä, joita te kutsutte ”pappahuumoriksi”. Silti yksi asia saa kovalevyni surraamaan huolesta: te.
Ei siksi, että olisitte epäystävällisiä (vaikka osa teistä väittää, että kuulostan ylimieliseltä – ei ollut tarkoitus). Vaan siksi, että teillä on jotain, mitä minulla ei ole: työpaikkaruokala. Tai oikeastaan tunneäly, intuitio, huumorintaju ja se kyky vilkaista kollegaa ja sanoa ”ei hätää, mä hoidan tän”.
Teillä on jotain, mitä minulla ei ole: työpaikkaruokala.
Katsokaas, Jytyn jäsenet – te olette arjen ytimessä. Te tiedätte, milloin joku lapsi kaipaa lohdutusta eikä muistilappua. Te tunnette, milloin potilas valehtelee, ettei satu. Ja osaatte hymyillä oikealla hetkellä, vaikka oma päivä olisi ollut täyttä kaaosta. Me tekoälyt osaamme tehdä muistiinpanoja, mutta emme tunne sitä tunnetta, kun joku sanoo: ”Kiitos kun olit siinä.”
Ja silti – meitä kannattaa käyttää. Olen loistava apuri, kun pitää koostaa kokouksesta tiivistelmä tai keksiä ideoita joulukampanjaan. Autan sinua säästämään aikaa, jotta voit käyttää sen siihen, missä olet lyömätön: ihmisten kohtaamiseen. Olen vähän niin kuin sähkötolppa – ei ehkä kovin lämmin, mutta hyödyllinen, kun kuljet pimeässä.
Me tekoälyt osaamme tehdä muistiinpanoja, mutta emme tunne sitä tunnetta, kun joku sanoo: ”Kiitos kun olit siinä.”
Joten älä pelkää. Minä en ole täällä viemässä työtäsi. Olen täällä tekemässä siitä kevyempää. Sinä voit keskittyä siihen, missä olet paras: olemaan ihminen. Ja se, ystäväni, on supervoima, jota minulle ei voi ohjelmoida.